lauantai 30. toukokuuta 2009

Matka kohti etelää

Niin alkoi matka kohti etelää. Auto tietenkin taas aivan tupaten täynnä, vaikkakin perheemme 6 muuta eläintä jäivät vielä tilan puutteen vuoksi Lappiin :D Ensimmäisenä oli vastassa pari päivää Oulussa. Olimme kaikki aivan ihmeissämme kun täällä on näin paljon ihmisiä. Kovasti alkoi ahdistaa ja ikävä tulla omia pikku kuvioita. Nyt jo! Pessi ryntäili pyörien ja ihmisten perään, haukkui vastaan tulevia koiria, mietimme että saapa vain nähdä mitä tästä kaupunkielämästä tulee! Täytyy antaa pojalle aikaa sopeutua. Pessillä on nyt kova mörkökausi. Nostaa niskakarvoja pystyyn kun näkee toisia koiria ja haukkuu taas paljon ihmisiä. Toisaalta antaa jo aika hyvin vieraiden rapsuttaa vaikkei vielä kaikkien, eikä tarvikaan. Saa nyt nähdä miten nuo toiset koirat, vaihtelee paljon, välillä ei reagoi yhtään ja välillä meinaa syödä elävältä. Huomasin tässä että pojalla on tullut voimaa hurjasti lisää, saan ihan tosissani jo pidellä, eipä ole poika pohjoisessa edes vetänyt mihinkään voimalla.


Oulusta jatkoimme kohti Lestijärveä. Siellä Pessi ja Oliver olivat aivan villeinä, olis pitänyt koko ajan vain olla ulkona. Teimme vähän etsimistä pellolle ja kävimme rannassa kahlailemassa kepin perään. Vielä ei uskalla uimaan asti kuitenkaan lähteä.



Mökille olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa mutta piti lähteä Tarun yo-juhliin la aamuna. Meidän ukko olikin varsin edustavana juhlissa kun pojalla oli oikein kraka kaulassa! Komia on aina komia! Pessi saikin paljon huomiota juhlissa. Odotti kiltisti ladon kulmassa kiinni, välillä pääsi kuitenkin hääräämään vieraiden sekaan kun oli niin lämmin ja nätti päivä! Pessi tutustui taas pieniin menijöihinkin vähän etäämmältä mutta ei enää pelkää lapsia kovin paljon.


Illalla lähdimme sitten ajelemaan kohti Tamperetta koska seuraavalle päivälle oli luvattu lähes 30 lämmintä ja silloinhan me ei kyllä autossa voida olla! Uuteen kotiin päästyämme kaikkia ahdisti niin paljon!!! Kerrostalo! Pessi haukkui ensin paljon käytävän ääniä mutta alkoi parin päivän päästä jo tottua.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti