Kävimme myös kesän ensimmäisen soutelun tyynellä Sieppijärvellä ja tietenkin otimme Pessin mukaan. Pessi vähän ensin pyöri ja hyöri mutta asettui sitten istumaan kun komensin että veneessä ei voi kulkea muualle kuin omalle paikalle. Niin ja kun otettiin valokuva niin pitäähän siinä poseerata komiasti!!!
Pessi on käynyt aina silloin tällöin naapurin Monkun ja Esan hevostallilla, mikä onkin pojan mielestä ehkä maailman mielenkiintoisin paikka, sieltä kun löytyy aina joku leivänkannikka tai koiranraksu varastettavaksi. Unohtamattta makkaraa, mitä Monkulta aina saa, vaikka pitääkin antaa rapsuttaa samaan aikaan, noh, ei se niin kamalaa ole palkintoon nähden, ehkä vähän jo voi antaakin rapsutella! Pessi antaa jo varsin hyvin vieraiden rapsuttaa. Välillä itsekin oikein yllätyn kun joku uusi ihminen saa koskea jopa persustaan. Olin kyllä eniten ihmeissäni kun viikko sitten meidän vieraana olleet Kari, Riitta ja Joni (12v) saivat todella tervetulleen vastaanoton Pessiltä. Pessi leikki isokokoisen Karin kanssa hurjan hauskaa ”ota kiinni jos saat” leikkiä, Pessi oli aivan haltioissaan Karista heti, meni suoraan autoon vastaan. Kyllä se vain jotenkin niin on että ne ihmiset, joilla on omia koiria tai ovat koiraihmisiä muuten tulevat Pessin kanssa juttuun parhaiten. Tämä koira kun vaistoaa ihmisestä heti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti