sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Uuteen nousuun

Tokoa perjantaina hallilla


Olipahan kovaa häiriötreeniä tänään Pessille kun hallilla oli taas ne kaksi ihanaa vauhdikasta ja taitavaa narttua joiden spurtit pallon perään saa Pessin väkisinkin innostumaan leikkiseuran mahdollisuudesta. Siihen vielä lisänä Annikan mukana pikkuinen tyttö joka juoksenteli ympäri hallia. Pessille pienet lapset ovat taas aika hankalia sulateltavia mutta niin vain niistäkin selvittiin alkukankeuden jälkeen. Autosta piti taas haukkua Jettaa ja Mollaa mutta haukku on muuttunut selvästi iloisempaan suuntaan, sellaiseen ”haluaisin mennä leikkimään”. Sisälle mentiinkin sitten jo ihan ilman ääntelyä, mikä on hieno edistys siihen mistä viime syksynä aloitettiin. Aluksi Pessi ei mainannut millään pystyä keskittymään meidän hommiin vaan säntäsi aina perään kun vaan joku neitonen liikahti kentällä.. Oli niin kovilla stressikierroksilla että vein sitten koiran takaisin autoon vähän jäähylle noin 15 minuutiksi. Pitäisi varmaan jatkossa yrittää ehtiä tekemään joku pieni kävelylenkki ennen hallille menoa.


Uusi yritys ja nyt pystyimmekin jo tekemään omia treenejä. En yrittänyt mitään kovin vaikeaa, lähinnä vain harjoiteltiin häiriöihin sopeutumista. Muistaakseni vedettiin ainakin paikallaan istumista kun muut kävelivät ohi, perusasentoon pysähtymistä, mikä sujui tosi hyvin. Sitten yksi noutaminen kokonaisena, siinä vähän hidasteli tuodessa häiriön takia mutta muuten hyvä. hyppy 2 kertaan, ekalla vauhdikkaasti pallopalkalla ja toinen perään istumasta hypäten. Hyvältä näyttää hyppy! Sitten paikkamakuuseen Jetan viereen. Jetta olikin jo siellä etukäteen. Varmaan minuutti pari ja palkkioksi kissanruokaSHEEBAA minkä olin piilottanut kentän reunalle. Paikkamakuu sujui hyvin siihen nähden että lapsikin seikkaili vieressä ja kävi välillä paukuttamassa isoon ääneen ovia ja huutelemassa että lähdetäänkö jo kotiin. Kun muut olivat lähteneet, otettiin vielä luoksepäästävyyttä Suvin kanssa muutaman kerran niin että Suvi vaan kävi meidän luona. Ekalla kerralla Pessi tempaisi vastaan ”tuomaria” iloisena. Kolmannella kerralla pysyi sitten jo paikoillaan ja sai lisää sheebaa! Sinänsä parempi nyt näin että menee iloisena vastaan kuin se että olisi epävarman jäykkänä. Arvasin että saattaa alkaa ennakoimaan tuomarilta saatuja makkaroita mutta parempi näin, iloisuudesta kun ei sakoteta :)


Olen niin ylpeä siitä miten Pessi rentoutui treenien aikana. Lopuksi ei välittänyt lapsestakaan enää mitään. Kun muut olivat lähteneet, jäimmekin vielä leikkimään ja treenaamaan vielä kahdestaan hallille. Oli niin hyvä fiilis molemmilla! Ja fiilis siitä vain parani, Pessi veti aivan täydellisen seuraamisen kaikkine käännöksineen, vietti pysyi huippuhyvänä ja kesti ihan varmasti kokeenomaisen pituuden ilman palkkiota. Tuli kyllä niin hyvä mieli tuosta upeasta seuraamisesta ja muutenkin siitä että meillä oli taas hauskaa ja rentoutunutta menoa kentällä! Oli kiva todeta miten hyvällä mallilla moni liike meillä jo on, sitten kun vaan saa saman vireen vielä häiriöiden kanssakin niin täältä tullaan!

maanantai 22. helmikuuta 2010

Esineruutua

Tai en tiedä tuliko siitä loppupeleissä aivan sitä mitä suunniteltiin. Piti muka keksiä koiralle jotakin puuhaa kun pakkasta on koko ajan 30 tienoilla eikä pitkät lenkit meinaa innostaa varsinkaan omistajaa, koira kyllä mennä viipottais pakkasillakin. Innolla mentiin tallaamaan pieni alue..."ei kai sitä lunta voi niin paljoa olla..." Todeten, ettei tätä hommaa kyllä pysty vielä ainakaan kuukauteen tekemään ollenkaan, hanget ei vieläkään kanna yhtään. Siinä lumessa kontatessa mietti hetken että onneksi meillä ei (tänäänkään) ole naapureita näkemässä meidän hommailuja. Viimeistään siinä vaiheessa olisi tullut kyllä sanomista että nuo on täysin kahelia porukkaa! Harvassa olisi ne jotka ymmärtäisivät mikä saa ihmisen rämpimään umpihangessa koiran koulutuksen takia xD

Mutta koira oli liekeissä, tosin aika nopeasti uupui koirakin umpisessa etsimisessä. Emännästä puhumattakaan. Täytyy kai malttaa edelleen odottaa sitä kesää (ja uskoa viimein että Lapin talvi on pitkä) ja treenailla noutamisen muita osia vielä erikseen pihamaalla!

Olemme menneet talven aikana lenkeillä myös muutaman kerran yhtä etsintäkokeen noutamisosiota, missä esine tiputetaan matkan varrelle jonka jälkeen koiran on palattava takaisin samaan paikkaan mistä ollaan tultu ja palautettava kadonnut esine. Pessi on jo monta kertaa palauttanut minulle sen samaisen hanskan minkä aina onnistun jotenkin tiputtamaan. On se hyvä että koira huolehtii!, muuten saisi koko ajan olla ostamassa uusia kintaita ;) Pessi on itse asiassa pariin kertaan tehnyt noutamisen myös "tositilanteessa" kun se hanska on tippunut minulta oikeasti ja koira on alkanut nykimään hihnaa että tuonne se jäi. Heh, koulutus on onnistunut siis varsin mallikkaasti!

Noutaminen on kyllä yksi Pessin vahvimmista osa-alueista tällä hetkellä, toivottavasti sama into säilyy jatkossakin! Jotenkin onnistuin sen sitten viimein opettamaan koiralle hyvin!



keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Tampereen tuliaiset

Käytiin reissu Tampereella muuttoauton kanssa. Oli kyllä auto niin täynnä kuin vain voi olla. Saatiin taas hymyileviä katseita ohikulkijoilta kun etupenkillä istui iso koira ja muuttokuorman päällä keikkui vielä 2 kissaa. Eläintarha matkustaa...



Täytyy sanoa että oli taas niin meidän näköinen reissu kuin vain voi olla. Kommelluksilta ei vältytty tälläkään kertaa. Muuttopäivänäkin jouduttu vielä lähteä viemään Pessiä eläinlääkärille kun Pessi sai kaveriltaan vähän hammasta ja kaulaan tuli kunnon reikä. Nyt on sitten koira antibiooteilla mutta hyvin on haava lähtenyt parantumaan. Ja tosi hienosti oli poika eläinlääkärillä ja antoi onneksi lääkärin tutkia kunnolla ettei tarvinut alkaa siinä hässäkässä vielä rauhoittavia antamaan kun edessä oli ajomatka pohjoiseen.

Pessin mielestä reissussa oli parasta ehkä a) kahteen kertaan käynti Kauhavalla, missä asuu Pessin suosikki-ihmisiä + sieltä saa aina nakkeja! b) Tampereen kodin ympärillä oli valtavasti uusia merkkailujälkiä ja niitä ei meinannut millään pystyä hallita. Jotain täysin erilaista hajumaailmaa mitä Käkivaaran metsätiellä! c) Pessin paras (ja nykyään melkein ainut) koirakaveri Osmo. Pojat saivat juosta itsensä aivan uuvuksiin metsissä. Oli taas nähtävissä pientä voimien mittelöä kahden samanikäisen uroksen välillä. Seurauksena tuo haava, mikä kyllä oli täysin Pessin oma vika, mitäs kokeilee loputtomiin kuinka kauan Osmon ärsytysraja riittää. Osmo on edelleen pojista se "isompi poika", saa nähdä pysyykö asetelma saman jatkossakin. d) Viimeisenä yönä tapahtui joitain niin uskomatonta, että Pessi sai nukkua Satun kanssa samassa sängyssä! Lisäksi tällä reissulla sai matkustaa 10 tuntia pää Satun sylissä, koska autossa oli niin vähän tilaa. Jotain niin paljon parempaa kuin uudessa farmarissa, mikä on ihan tyhmä koska siellä joutuu istua yksin KAUKANA perällä eikä saa edes rapsutuksia!

Pessi ja Osmo, parhaat ystävykset

perjantai 5. helmikuuta 2010

Me lappilaiset


Vihdoinkin se päivä koitti: muutimme peikon kanssa virallisesti Sieppijärvelle! Keskelle, ah ei niin yhtikäs mitään! Parasta. Olo on helpottunut kun 800 km edestakainen ajo saa nyt jäädä. Muutamia reissuja vielä joutuu tehdä työn puolesta etelään kevään aikana (ja myös siksi että jää aivan liian kova ikävä kaikkia tärkeimpiä ystäviä siellä, mukaanlukien koirapiirit ja koiran ystävät!)

Talvi se vaan jatkuu ja jatkuu. Tällä viikolla olen toivonut useampaan kertaan että kesä tulisi. Se tunne kun rämpii koiran kanssa puoliumpisia metsäpolkuja reidet maitohapoilla ja lenkin jälkeen huomaa vielä ettei koira ole edes yhtään väsynyt...Saisipa aktivoitua koiraa jo jäljestämisellä tai muilla maastojutuilla. Kyllä tässä ennemmin oma kunto loppuu kuin nuoren koiran päivävirta. Ens talvelle hommaan kyllä kunnon sukset ja koiralle vetovaljaat niin jaksaa tämäkin tyttö hiihtää Käkivaaran rinteen myös ylöspäin! Kun kerran piti päästä asumaan vaaran päälle!


Kotimaisema


No nyt on ainakin lunta!

tiistai 2. helmikuuta 2010

Alas...kovaa ja korkealta

Olen innoissani lukenut Raisalta lainattua Saalisviettikirjaa, jota olen jo pitkään himoinnut käsiini. Ompa muuten pirun hyvä kirja! Jostakin mieleeni muistuu saalisviettiä kuvaava kaavio: viettivire laskee nopeasti saaliin kiinniottamisen jälkeen jne...

Kyseinen kaavio puskee mieleeni kun kuvittelen tämänhetkistä olotilaa. Päivien kuluessa olen jotenkin onnistunut hivuttamaan odotuksiani yhä korkeammalle ja korkeammalle, innostuen siitä miten hurjan taitava Pessi on, miten se oppii jokaisen liikkeen tuosta vaan vaikka harjoittelumääräkin on suht vähäinen. Pessi on alkanut tottumaan jo treenikaveraina pyöriviin toisiin koiriin ja sen toimintakyky säilyy yllättävänkin hyvänä häiriöistä riippumatta. Kuvittelin jo miten me voitaisiin pian näyttää osaamista jopa virallisissa kokeissa. Mutta viime treeneissä totuus littasi meidät alas ja kovaa!

Hallilla oli edelliseltä vuorolta vielä vieraita koiria. Ihmeellisesti ei haukkunut edes ulkona olevia koiria autosta. Käveli hyvässä hallinnassa sisälle koirien ohi ja ajattelin että ompas tänään hyvä ja edistyksellinen päivä! Olisi pitänyt vissiin jättää sanomatta...Otettiin luoksepäästävyyttä kokeenomaisesti. Pyysin vierasta ihmistä testaajaksi jotta lakkaisin jännittämästä tuota typerää liikeosaa, jonka pitäisi teoriassa olla aivan läpihuutojuttu. Koira vaan istuu paikoillaan kun tuomari käy rapsuttamassa päälaelta... Mitä vielä, Pessi hyökkäsi voimakkaasti rähisten "tuomaria" kohti. Koetilanteessa meidät olisi heitetty välittömästi pihalle. Ompa kiva miettiä että tokokokeen vaikein suoritus on meille se, pääsemmekö edes kehään asti vai käännytetäänkö meidät kotiin jo ovelta kun koira ei anna koskea!!!

Kuvittelin että tällaista ei voisi enää tapahtua. Koira on puolen vuoden aikana alkanut hyväksyä kaikki meille tulevat vieraat, usein kadullakin antaa ihmisten rapsutella heti. Mutta taas se totuus nähtiin: kun koiraa vähän paineistaa (paineistui ilmeisesti kuitenkin vieraista koirista), ei ole mitään toivoakaan että se antaisi vieraan ihmisen koskea. Onhan se vielä nuori ja päivät vaihtelee ja ja ja...mutta joskus mietin että edes ikä ei välttämättä tuo koskaan tuolle koiralle tarvittavaa varmuutta. Suuri terävyys/puolustusvietti epävarmalla koiralla tuntuu mahdottomalta yhtälöltä. En osaa olla koiralle tarpeeksi hyvänä tukena. Jotenkin se joutuu edelleen liikaa ratkaisemaan tilanteita itsenäisesti kun minä vaan möllötän vieressä tyhmänä. Jonkun pitäisi konreettisesti näyttää minulle miten tuollaisissa tilanteissa ollaan koiran tukena niin ettei kuitenkaan palkita epävarmuudesta. Eilen sentään kai onnistuin parantamaan luottamusta koirani silmissä kun onnistuin lenkillä ajamaan kaksi Pessin päälle ryntäävää irtonaista koiraa pois. Onnistuin jopa tekemään sen ihmeellisen varmalla otteella sillä jälkeenpäin huomasin että koko tohinan ajan vierelläni istui täysin hiljainen koiran, joka luotti siihen että minä hoidan tilanteen.

En tiedä onko meidän tulevaisuutena tehdä vain näyttäviä tokon kotivideoita ja unohtaa kaikki harrastukset mihin koiran hermorakenne ei riitä. Mistä löytää motivaatiota harjoitella osa-aluetta minkä pitäisi olla koiralla jo syntyessään, mitä ei edes pitäisi tarvita juurikaan harjoitella. Samalla hetkellä kun olen lyömässä hanskoja tiskiin, tiedän että parin päivän päästä kynä taas sauhuaa kun suunnittelen jo innolla uutta tapaa treenata. Ehkä on hyvä pysähtyä tässä vaiheessa, ottaa kunnon harppaus taaksepäin ja alkaa rakentaa koko pakettia kasaan uudella tavalla.