Alas...kovaa ja korkealta

Olen innoissani lukenut Raisalta lainattua Saalisviettikirjaa, jota olen jo pitkään himoinnut käsiini. Ompa muuten pirun hyvä kirja! Jostakin mieleeni muistuu saalisviettiä kuvaava kaavio: viettivire laskee nopeasti saaliin kiinniottamisen jälkeen jne...

Kyseinen kaavio puskee mieleeni kun kuvittelen tämänhetkistä olotilaa. Päivien kuluessa olen jotenkin onnistunut hivuttamaan odotuksiani yhä korkeammalle ja korkeammalle, innostuen siitä miten hurjan taitava Pessi on, miten se oppii jokaisen liikkeen tuosta vaan vaikka harjoittelumääräkin on suht vähäinen. Pessi on alkanut tottumaan jo treenikaveraina pyöriviin toisiin koiriin ja sen toimintakyky säilyy yllättävänkin hyvänä häiriöistä riippumatta. Kuvittelin jo miten me voitaisiin pian näyttää osaamista jopa virallisissa kokeissa. Mutta viime treeneissä totuus littasi meidät alas ja kovaa!

Hallilla oli edelliseltä vuorolta vielä vieraita koiria. Ihmeellisesti ei haukkunut edes ulkona olevia koiria autosta. Käveli hyvässä hallinnassa sisälle koirien ohi ja ajattelin että ompas tänään hyvä ja edistyksellinen päivä! Olisi pitänyt vissiin jättää sanomatta...Otettiin luoksepäästävyyttä kokeenomaisesti. Pyysin vierasta ihmistä testaajaksi jotta lakkaisin jännittämästä tuota typerää liikeosaa, jonka pitäisi teoriassa olla aivan läpihuutojuttu. Koira vaan istuu paikoillaan kun tuomari käy rapsuttamassa päälaelta... Mitä vielä, Pessi hyökkäsi voimakkaasti rähisten "tuomaria" kohti. Koetilanteessa meidät olisi heitetty välittömästi pihalle. Ompa kiva miettiä että tokokokeen vaikein suoritus on meille se, pääsemmekö edes kehään asti vai käännytetäänkö meidät kotiin jo ovelta kun koira ei anna koskea!!!

Kuvittelin että tällaista ei voisi enää tapahtua. Koira on puolen vuoden aikana alkanut hyväksyä kaikki meille tulevat vieraat, usein kadullakin antaa ihmisten rapsutella heti. Mutta taas se totuus nähtiin: kun koiraa vähän paineistaa (paineistui ilmeisesti kuitenkin vieraista koirista), ei ole mitään toivoakaan että se antaisi vieraan ihmisen koskea. Onhan se vielä nuori ja päivät vaihtelee ja ja ja...mutta joskus mietin että edes ikä ei välttämättä tuo koskaan tuolle koiralle tarvittavaa varmuutta. Suuri terävyys/puolustusvietti epävarmalla koiralla tuntuu mahdottomalta yhtälöltä. En osaa olla koiralle tarpeeksi hyvänä tukena. Jotenkin se joutuu edelleen liikaa ratkaisemaan tilanteita itsenäisesti kun minä vaan möllötän vieressä tyhmänä. Jonkun pitäisi konreettisesti näyttää minulle miten tuollaisissa tilanteissa ollaan koiran tukena niin ettei kuitenkaan palkita epävarmuudesta. Eilen sentään kai onnistuin parantamaan luottamusta koirani silmissä kun onnistuin lenkillä ajamaan kaksi Pessin päälle ryntäävää irtonaista koiraa pois. Onnistuin jopa tekemään sen ihmeellisen varmalla otteella sillä jälkeenpäin huomasin että koko tohinan ajan vierelläni istui täysin hiljainen koiran, joka luotti siihen että minä hoidan tilanteen.

En tiedä onko meidän tulevaisuutena tehdä vain näyttäviä tokon kotivideoita ja unohtaa kaikki harrastukset mihin koiran hermorakenne ei riitä. Mistä löytää motivaatiota harjoitella osa-aluetta minkä pitäisi olla koiralla jo syntyessään, mitä ei edes pitäisi tarvita juurikaan harjoitella. Samalla hetkellä kun olen lyömässä hanskoja tiskiin, tiedän että parin päivän päästä kynä taas sauhuaa kun suunnittelen jo innolla uutta tapaa treenata. Ehkä on hyvä pysähtyä tässä vaiheessa, ottaa kunnon harppaus taaksepäin ja alkaa rakentaa koko pakettia kasaan uudella tavalla.