lauantai 28. elokuuta 2010

TOKO ALOykkönen!!!


Lapin kennelpiirin TOKO PM kisoissa Kemijärvellä ALO1 pistein 176/200! Samalla meidän jengi eli Länsirajan Kennelkerho voitti piirinmestaruuskultaa!!! Hienoa me!!! Joukkueeseen kuuluivat meidän lisäksi Heidi ja bordercollie Mörri, Annika ja tolleri Molla, Inga ja lapinkoira Riska sekä Suvi ja bortsu Jetta. Hienoja onnistumisia koko joukkueelta, ALO koirille kaikille ykköstulokset! Onnea!

Tänään oli todellakin "Pessimäinen päivä", sain koiran sellaiseen vireeseen mitä se on treeneissäkin ja oma jännittämisen kankeus oli ainakin lievempää kuin viimeksi ja se näkyi heti koiran suorituksessa. Olin myös ollut taas viikon poissa kotoa niin kylläpä oli koiralla treeni-intoa kerrakseen! Tänään onnistuivat parhaiten ne mitkä viimeksi epäonnistuivat eli paikkamakuu ja seuraaminen, nyt ne olivat Pessin omaa tasoa molemmat! Eipä olleet lähes täydet pisteetkään tänään kaukana, liikkeestä seisomisessa Pessi jäi ensin seisomaan mutta päätti vähän ajan päästä että tämä oli sittenkin maahanmeno ja siitä ainoa nollatulos tänään. Mutta ykköstulos oli silti reilu joten yksi nolla ei tänään haitannut.

Luoksepäästävyys 10 (treenattu on ja paljon!!!)
Paikkamakuu 10
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen vapaana 9
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 0
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

Ihanaa että nyt pääsee treenaamaan AVO liikkeitä, Pessi osaakin jo aika pitkälle niitäkin, mm noutamisen ja kaket. Syksyn aikana käymme vielä parit tokokisat, josko se TK1 sieltä tulisi! Keväällä pääsee ehkä sitten näyttämään kotikisoissa jo AVO-osaamista :)

maanantai 23. elokuuta 2010

Akat hakusessa




JA UKOT HUKASSA!


Pessi on treenannut hakua nyt kesän ajan lähtes poikkeuksetta joka viikko. Treenipaikkoina on ollut pääasiassa "tämä meidän takametsä" Toivolassa, sekä "Raisan takametsä" Ylisessävaarassa. Kerran olemme ottaneet pelkkää ilmaisutreenit meidän mökin lähellä Kolarin saareen kuivassa kangasmetsässä.

Aloitimme kesän treenit oikestaan siitä mihin viime syksynä jäätiin. "JEE" Metsästä löytyy ukko ja siltä saa kissanruokaa tai muuta herkkua :) Mutta tänä kesänä lähettäjänä olikin Ansku Satun sijasta! JES! Aluksi tämä oli Pessille vähän hämmentävää( Satun toljottaeea vieressä ja "välillä" neuvoessa), mutta tosi nopeasti poika kyllä hokas, että kuka tätä leikkiä johtikaan.. Satu on ollut kyllä mukana lähes joka treenissä, tai ainakin treenin suunnittelussa.

Etenimme melko pian ilmaisun harjoittelemiseen, sillä Pessillä kyllä näytti intoa ukkojen hakemiseen löytyvän...Niin, että aivan henki pihisi! Pessi on alusta alkaen myös ottanut hienosti syvyyttä pistoilla

Päädyimme rullailmaisuun, jonka harjoittelemisen aloitimme puutarhaletkun palasilla. Tämä osoittautui jo parin kerran jälkeen epäkäytämmöliseksi materiaalin suhteen. Pessi kyllä tajusi pian, että hänen täytyy palauttaa letku mulle ja irrottaa vasta käskystä, mutta eihän se suussa muljuava puutarhanletkun pätkä tahtonut pysyä suussa tarpeeksi kauoa! Tästä inspiroituneena Satu ompeli vanhasta juuttikankaasta pari irtorullaa Pessille.

Otimme sisällä Pessille muutaman kerran pelkkiä rullannoutoharjoituksia käskyllä "ota" palautusten kera istumalla eteen. Tämän ota-käsky sitten yhdistettiin ulos..sekä unohdettiin melko pian koiran jo toimiessa niin.Laitoimme myös kaulaan jo roikkumaan I-rallapannan ( Satun hienosti vanhoista valjaista väsäämän), mutta ainakaan vielä ei ole Pessi itse tarjonnut nappaamaan sitä omalta kaulaltaan, vaan ottanut rullan maalimieheltä. Kaksi kertaa on Pessi meinannut oikaista maalimiehen luona suoraan palkkaan..No kukapa sitä ei kissanruokaa tai ihania barf-mössöjä mielummin söisi, kuin kantaisi suussaan kuivaa juuttipatukkaa???

Olemme tehneet viimeisimmät kerran niin, että maalimiehet ovat olleet valmiina piilossa ja toistaneet Pessille samaa kaavaa: lähetys "ukko" ja näyttö "näytä". Koska Pessillä intoa on kiskomiseen saakka, mutta Pessi tietää myös käskyn "lähellä", olemme siirtyneet muutama viikko sitten myös hallinnan harjoittelemiseen. Ja Hitto se jätkä on mahtava! En olis uskonu, että se tottelee lähes 100 prosenttisesti lähellä käskyä myös töissä ollessa! VAU! Ja mie en ole ollu yhtään löysä, ennemminki tiukka-akka, joka ei anna edes haistella. Haistella saa ah niin ihania tyttöjä sitten iltakakkalenkillä treenien jälkeen ;)

PESSIN TREENIKAVEREITA:














Raisan koirat Oona ja Kamu






Ingan koirat














Zabba..... Ja Rassi





Jota ei pysäytä mikään! Ei edes mamma :)



















ja Riska















Sekä Minnan Salli













Viimeksi otimme treeneissä vain kaksi löytöä. Toisessa löydössä maalimies oli kahisevan pressun päällä. Pessi ei ollut moksiskaan pressusta, vaan haistoi pressun alta tiiviin kannen alla olevan ruoan ja meinasi, että nyt kyllä kelpais :D Onneksi Minna-maalimies osasi toimia hyvin, eikä tästä juuri hetkahtanut, vaan piti vain rullaa esillä ja kyllähän Pessi sen siitä sitten nappasi!
Tänään meillä on myös täällä meillä treenit tiedossa. Tällä kertaa laitetaan myös kaksi maalimiestä valmiiksi, toinen pressun alle rulla näkösille. Sitten vielä kolmanneksi helppo haamulähtö! Talvella alkaakin sitten, sekä emäntien että koiran kunnon kohotus!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Toko kenraaliharjoitus

Yhteistreeni Kolarissa tulevien piirinmestaruuskisojen joukkueella: Inga ja lapinkoira Riska, Suvi ja bortsu Jetta sekä Annika ja tolleri Molla. Heidi ei päässyt oman bortsunsa kanssa tänään. Laitettiin oikein kehänauhat ja tehtiin kehäänmenotarkistukset kaikille koirille. Maija teki ensin alo-koirille luoksepäästävyyden jonka jälkeen 3 min paikkamakuu rivissä. Pessi pysyi oikein mallikkaasti taas paikallaan, toivotaan että edellisen kisan nollatulos oli todellakin vain tilapäinen kokeilu koiran päässä! Palkkasin taas vapauttamalla kissanruokapurkille. Vielä parempi palkka voisi olla se että purkki on vielä piilotettu kentän laitaan.

Koira autoon, muut tekivät liikkeet välissä. Sitten suoraan autosta pienen painivirittelyn jälkeen kehään. Suvi oli liikkeenohjaajana. Seuraaminen oli nyt aivan todella hyvällä vireellä ja kontaktilla koko ajan, hitto kun sais saman tilan kokeeseenkin! Ohjaajan oleminen viikon pois kotoa tekee ihmeitä koiran motivaatiolle ;) Liikkeestä maahanmeno jätettiin väliin koska sitä ennakoidaan niin paljon tällä hetkellä, ei ole tarvetta enää treenata. Luoksetulon otin suoraan vauhdista palkkaamalla ettei tule hidatamista. Luoksetulokin on Pessillä niin hyvä. Sitten liikkeestä seisominen, mikä meni kerrasta nappiin ja hyppykin onnistui entiseen tapaan. Kokonaisvaikutus kyllä tästä treenistä täysi 10! Muillakin meni tosi hienosti treenit!

Nyt sitten viikko treenitaukoa, Pessi jää kotiin kun menen taas viikoksi kouluun. Luulen että lauantaina sillä on vähintäänkin yhtä hyvä motivaatio tehdä minun kanssa juttuja kun olemme hetken taas asumuserossa! Sen kyllä on nyt huomannut että valkoinenpaimenkoira ei kestä liikaa treenaamista, onneksi Pessi on niin taitava että se kyllä vetää liikkeet oikein vähälläkin treenaamisella. Se vain että mitä hittoa minä teen koko pitkän viikon kun ei saa treenata :DDD

maanantai 16. elokuuta 2010

BH treenit

BH-koe lähestyy, niinpä tässä ollaan porukalla treenattu joka viikko. Tosin Pessin kanssa meinasi välillä tulla motivaatio-ongelmia kun vähän liian usein touhuttiin kaikkea ja vietti alkoi hiipua. Nyt kun olin muutaman päivän Tampereella ilman koiraa, oli taas paljon mukavempi tehdä yhdessä kun koirakin oli niin innoissaan!

Tässä harjoitellaan tuomarille ilmoittautumista

Pessillä on kaikki palikat aika hyvin kasassa, vielä pitäisi noita erikoisempia osa-alueita treenata enemmän (henkilöryhmä, häiriön alla paikkamakuu). Paikkamakuussa on nyt pysynyt tosi hyvin, toivotaan että se pari viikkoa takaperin sattunut oli vain kokeilu,"tarviiko tässä oikeasti pönöttää kun mitään ei tapahdu". Tänään kotona ilman häiriöitä meni jo 5 min leppoisasti odotellen ruokakuppia.

Raisa ja Oona vauhdissa, Pessi taustalla paikkamakuussa

Mallisuoritus, vielä kun onnistuis kisoissakin näin hyvin...

Nyt olisi tarkoitus ottaa vain kaikkea vauhdikkaasti, jäävät liikkeet saavat olla treenaamatta kun meinaa olla niin paljon tuota ennakointia muuten niissä. Seuraaminen oli taas entisellään, sitä hyvää Pessiä. Liikkeestä istumista meinasin ottaa erikseen vielä lenkeillä tms. Ja minun täytyy harjoitella että osaan sitten seuraavassa kokeessa hymyillä niin koirankin mieli ilostuu ;)


Meidän treenikaveri, arvaa kuka (tai mikä) tai missä on pää ja missä häntä ;D


No Salli tietenkin, Minnan ilopilleri briard!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Pieni ja pippurinen


Viikko sitten lämmintä riitti Rovaniemellä, tänä yönä näyttäisi ehkä tulevan pakkanen :/ Voi plaah että onkin syksyinen ja kylmä keli. Tampereen helteissä eilen vielä hikoilin tuskissani.

Parson neiti Kide laittoi Pessin "ojennukseen", sitten uitiinkin sulassa sovussa kilpaa keppien luokse. Kide yritti kaikin voimin ponnistella jotta pysyisi Pessin uimavauhissa mutta maalla Pessi ei saanut tätä pientä termiittiä kiinni :)

Kiva että Pessi sai vähän koirakontaktia, sitä kun niin harvoin pojalla täällä on.

tiistai 10. elokuuta 2010

BARF

Olen siirtymässä Pessin ruokinnassa ainakin suurimmaksi osaksi raakaruokintaan. Nyt kun on tietoa kerätty aiheesta ja koirallakin kasvu ohi. Tervolassa pysähtyy barf-ruoka-auto kerran kuussa, joten sieltä saan kätevästi tilattua tuoreet lihat pakastimeen. Se siitä kasvissyönnin etiikasta, nyt kannetaan triplasti lihaa kotiin mitä aikaisemmin. Nooh, menee hyvään tarkoitukseen, on ollut ilo katsella miten kovalla ruokahalulla Pessi mutustaa menemään minun kokkaukset. Ainoastaan kala on sellainen mikä ei ainakaan tuoreena laske. Meillä kyllä koira syö paremmin kuin minä itse tällä hetkellä ;) Tänään kupista löytyi kasvismössö (porkkana, kesäkurpitsa, nokkonen, voikukka)+naudan jauheliha+öljy+kananmuna kuorineen+merilevävalmiste. Raakaruokaa on hyvä käyttää myös treenipalkkana.

maanantai 9. elokuuta 2010

Valkkarileiri Rovaniemi

Iso kiitos Maarit Sallalle että järjestit meille tällaisen koulutusmahdollisuuden! Takana 3 päivää leirielämää, yhteensä noin 10 valkoistapaimenkoiraa ja kouluttajan (poliisikoirakouluttaja Achim Müller) omat koirat, mali ja 2 riiseniä. Mikäs sen parempaa vielä että samaan syssyyn sain kuolata kahta toivelistalla olevaa käyttökoirarotua, olihan se käyttömalin työinto jotakin aivan omaa luokkaansa! Ja se vauhdin ja vaarallisten tilanteidän määrä mikä lähtee kun 3 itsevarmaan isoa urosta temmeltää tanner tömisten pitkin metsiä. Se oli jotakin mitä ehdottomasti tahdon itsellenikin vielä jonakin päivänä! Riiseni ja mali ja uroslauma...

En arvannutkaan että leirille saapuu tosi monta koiraa aivan etelästä asti. Oli mahtavaa nähdä livenä niitä koiria, joiden tuloksista lukee foorumilta sekä saada omistajille viimein kasvot. Muutama koira herätti minussa suurta ihailua! Oli hienoa nähdä valkkarissa se suunnaton tekemisen halu ja moottori mikä usein puuttuu tästä rodusta. Pari tosi lupaavaa pentua oli myös matkassa mukana. Tässä pari kuvaa upeista koirista (Kuvat Anita Hautamäki):

Mirka Pätsi ja Joulumaan Valkee Karhu "Felix"

Felixin vietti oli huikeaa katseltavaa! Menee aivan hyvin käyttösakemannin työhalusta! Ehdottomasti upein valkkarienergia mitä olen tavannut!


Anita Hautamäki ja agilitykoira Joulumaan Ultimathule Joe "Joke"


Sasu Alasentie ja Joulumaan Saagan Ukko "Niila"


Achim Muller näyttää miten pennun kanssa harjoitellaan kontaktia


Rohkea pennunalku "Vimma, kennel JaSin"

Pessi oli aavistuksen vaisu koko leirin ajan. En saanut jätkästä irti sitä potkua mitä normaalisti. Nuori koira ei vielä toimi niin hyvin vieraalla kentällä mitä kotona ja muutenkin oli aika paljon uusia asioita opeteltavana kuten se että Pessi asui autossa koko viikonlopun ja sekin vei varmasti energiaa kun ei ihan osannut vielä rauhoittua lepäämään tarpeeksi. Mutta se tärkein puoli: olin aivan älyttömän ylpeä siitä miten Pessi käyttäytyi koko leirin ajana!!! Ei pöhissyt yhdellekään koiralle tai ihmiselle koko viikonloppuna, pystyttiin kävellä toisten ohi täysin rauhallisesti. Pessi oli avoin ihmisille ja touhusi vain reippaasti omia juttujaan. Harjoiteltiin myös näyttelykäyttäytymistä ja Pessi antoi vieraan katsoa hampaat ilman ongelmia. Olen vielä itsekin vähän pihalla tästä uudesta koirasta mikä minulla on :) By by murkkuikä!


Kouluttaja leikittää Pessiä

Pää on aivan tukossa uusista ideoista. Pitää muutama päivä sulatella että mitä tässä aletaan sitten seuraavaksi tahkota. Kuten kouluttaja sanoikin, kaikki ei sovi yhdelle koiralle mutta toivottavasti jokainen poimii jotakin omalleen. Minä ainakin sain paljon asioita varsinkin tottikseen, leikkimiseen, vietin nostattamiseen sekä parin uuden liikkeen opettamiseen. Myös meidän jälkiongelmaan tuli mielestäni varsin toimiva ratkaisu mitä tässä nyt aletaan työstämään. Ennen kaikkea se tuli opittua että vietin pitää olla korkea ennen kuin kannattaa tehdä yhtään mitään. Tiedän että en ole rakentanut Pessin viettiä tarpeeksi, se on periaatteessa vielä liian nuori kisaamaan. Täytyy nyt syksyn aikana katsoa mitä sille voisi vielä tehdä ettei tulisi pilattua hyvää koiranalkua liian teknisillä suorituksilla. Perusasiat pitäisi olla meillä vielä aavistuksen paremmin jotta koira ei häiriinny ympäristöstä vaan tahtoo vain tehdä minun kanssa kivoja juttuja.


keskiviikko 4. elokuuta 2010

Toko ALO Rovaniemi


Ensimmäinen virallinen tokokoe takana. Mitähän siitä nyt sitten sanoisi...käytiin munimassa oikein urakalla Rovaniemellä. Täydellinen riman alitus koiralta joka omana itsenään vetäisi helposti vaikka täydet pisteet!

Alku näytti lupaavalta, sain koiran jälleen hyvin rentoutumaan koepaikalla. Makoiltiin nurmikolla odotellen ryhmäliikkeitä. Luoksepäästävyydestä täysi 10, Allan Aula kehui että olemme selvästi harjoitelleet ;) Sitäpä olemme kyllä tehneet, kiva että tuo onnistui jälleen noin hyvin! Sitten alkoikin alamäki. Paikkamakuussa noin 1,5 minuutin kohdalla jätkä tempaisi seisomaan! Voi paska! Pessi on puoli vuotiaasta asti ollut aina täysin varma paikkamakuussa. Vähän ajan kuluttua laittoi takaisin maahan kun tuijotin koiraa siihen malliin että tämä ei käy päinsä. Harmittavasti kuitenkin tuloksena 0 ja se tiesi heti kättelyssä sitä että 30 pistettä oli menetetty ja lopuista liikkeistä pitäisi saada lähes täydet pisteet jotta ykköstulos olisi vielä mahdollinen.

Yritin luoda koiraan tsemppiä tuleviin liikkeisiin, luottamus oli hyvä että kyllä me vielä näytetään ja vedetään ne kympit! Ilmeisesti kuitenkin koira näki minun pettymykseni läpi ja meni epävarmaksi. Ensimmäinen seuraaminen oli ok, tosin ei normaalia Pessille vaikka 9 tulikin. Toisessa seuraamisessa alkoi sitten tarjota heti liikkeelle lähdettyä seisomista. Tämä ennakointi jatkui läpi kaikkien osuuksien. Liikkeestä maahanmenossa ennakoi, samoin liikkeestä seisomisessa, en saanut koiraa millään seuraamaan. Jotenkin aivan epätodellinen olo, Pessin kaksi vahvinta liikettä epäonnistuivat aivan täydellisesti (seuraaminen ja paikkamakuu). Luoksetulo ja hyppy sentään onnistuivat.

Pisteet siis:
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 0
Seuraaminen kytkttynä 9
Seuraaminen vapaana 7
Liikkeestä maahanmeno 5
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 0
Hyppy 9
Kokonaisvaikutus 9

yht 123/200, III tulos.

Melkoisten itsepohdiskelujen jälkeen tulin siihen tulokseen että käsissä on todellakin kovin ohjaajaherkkä koira. Saattoi myös olla että heilutin vasenta kättäni jotenkin kummasti ja koira tulkitsi sen seisomis-käskyksi. Kokeen jälkeen sisuuntuneena päätin vetää kisan uudelleen samalla kentällä jotta koiralle ei jäisi epävarma olo. Nyt kun jännitys oli poissa, Pessi veti taas normaaliin tyyliin liikkeet läpi täysin oikein. Hyvä niin. Uskon todellakin että tämä oli vain poikkeus, syvemmälle suohon emme kyllä aio enää ikinä vajota. Nyt on käyty vetämässä se huonoin kisa, ens kerralla on sitten eri meininki!!!

Leikkikouluksi meni koko homma, ens kerralla sitten vähän töitäkin

maanantai 2. elokuuta 2010

Maanantaiaamun töihinmeno


Tänään oli eriskummallinen aamu kun Ansku heräsi 4:15 poimimaan hilloja ja minäkin könysin sängystä jo kuudelta. Koira katseli minua kulmien alta että yöhän on vasta puolessa, mitä täällä talossa tapahtuu! Kyllä oli Pessin maanantaiaamun töihinmeno yhtä nihkeän näköistä kuin minun vastaava. Miten voikaan koira muistuttaa joka asiassa omistajaansa!!!

Töihin sitten kuitenkin lähdettiin eli peltojäljelle. Edellisestä epäonnistuneesta treenistä sisuuntuneena halusin saada koiran itseluottamuksen takaisin. No onneksi tuolla äijällä ei ihan heti mene sormi suuhun vaikka joskus munittaisiinkin treeni, tänään taas pölynimuri siemaili pellon pintaa entiseen malliin. Palasin keppi-ilmaisuilta takaisin purkkeihin, koska Pessi ei vain millään ymmärrä ilmaista keppejä. Purkit se taas ilmaisee täysin itsenäisesti pysähtymällä seisomaan. Olen muutaman kerran yrittänyt asetella jäljelle makkaran hajuisin keppejä mutta vielä ei ole koira yhdistänyt mitä minä niillä haen. Onneksi meillä on viikonloppuna tulossa leiri josta ehkä saa neuvoja tähän ongelmakohtaan. Tänään Pessi veti taas mahtavasti kulmat, itse jäljestäminen sujuu jo tosi hyvin!