maanantai 24. syyskuuta 2012

Oodi 1 vuotta

Aikaa on kulunut aivan huomaamatta, mutta muistimpa tässä että laumani nuorimmainen täytti muuten 1 vuotta!!
Born To Win White Oodi 1 year old

Syksy on mennyt treenatessa kolmea vanhempaa koiraa kisoihin, Oodille on ollut vähemmän aikaa. Se oli tiedossa jo koiraa ottaessani että tämän pennun määrätietoinen treenaaminen tulee kärsimään ison koiramäärän takia. Mutta halusin pennun silti, sillä odotukset yhdistelmästä olivat korkeat! Ja voin sanoa että olen todellakin saanut mitä toivoin, ja vieläpä paljon enemmän! Oodi on mahtavin valkoinenpaimenkoira mitä olen tavannut, sen viettivoima, energia ja halu tehdä ovat uskomattomia! Eli olen saanut itselleni loistavan harrastuskoiranalun sekä luultavasti myös erinomaisen jalostuskoiran!

Muutamia havaintoja tähän mennessä koiran luonneominaisuuksista:


+++ Erittäin voimakas saalisvietti, koiran ehdottomasti paras ominaisuus!
+++ Hyvä taistelutahto
+++ Ylisosiaalinen, pussailee kaikki ihmiset, jopa rasittavuuteen asti. 
+++ Voimakas ja luontainen nenänkäyttäjä, rakastaa jäljestämistä
++ Vilkas, saattaa mennä tosin jopa erittäin vilkkaan puolelle, mitä täytyy koulutuksen avulla pitää hallinnassa jotta keskittyy oleelliseen ja jotta hermot pysyvät kasassa
++ Rohkea ja toimintakykyinen, ei alustaongelmia.
+ Itsenäisyys. Erittäin päättäväisesti työskentelevä, etenee kauas maastoihin, toisinaan haastavana tässä hallittavuus, välillä ohjaaja ei paljoa kiinnosta. Mutta pidän sitä tässä vaiheessa hyvänä omianisuutena. Kuitenkin huomattavasti itsenäisempi paimenkoira mitä muut kotonani olevat.
+ Hermot ok, vaikea vielä sanoa, voisi olla ehkä aavistuksen vahvempihermoinen, tosin vilkkaus häiritsee tämän piirteen tulkintaa
+++ Ei reagoi laukauksiin, ainakaan toistaiseksi
++ Puolustusvietti tulossa, esittää jo pientä aggressiota saaliin puolustamisessa
+/- Vähän liian pehmeä ohjaajalle (minun makuun), ympäristölle ei ole niinkään pehmeä, aika näyttää.

Kokonaisuudessa siis plussaa ja paljon ;) Pehmeys ja hermot ovat vielä kysymysmerkki, niitä on helpompi arvioida sitten kun koulutus etenee pentuharjoituksista pidemmälle ja treeneihin alkaa tulla vähitellen vaatimusta ja painetta. Muuta koirasta voisi sanoa ainakin sen että se juoksee KOKO AJAN! Ei malta olla paikoillaan, on äärettömän nopea pienen kokonsa ansiosta ja päihittää vauhdissa jopa huskyt!

Treenit:

Oodille on treenattu tottiksessa edelleen vain aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta sekä saalisviettiä. Treenejä on tehty vain koiran ollessa "täynnä virtaa". Koira osaa luoksetulon ja sillä on hyvä asento edessä. Koira osaa myös perusasennon, siihen on tehty nyt tekniikkaa ja vauhtia, liikemuistia paljon. Muuta ei juurikaan olla tehty, osaahan se maahanmenon, istumisen yms mutta en ole hionut vielä niitä sen enempää. Kokeilen tälle koiralle vähän eri tavalla eli aloitan varsinaiset treenit vasta nyt 1v jälkeen ja olen hakenut pentuajan pelkkää intoa.

Maastolajeista on tehty jälkeä: Nyt menossa 100-150m, osaa jo mennä 15-20 askelta ruoattomia pätkiä. Tekniikkaa ja tarkkuutta tehty paljon. Aloiteltu kulmia ja esineitä mutta ne jäävät ensi kesään sitten.
Hakutreenejä noin 15-20 tänä kesänä. Suoria pistoja näkölähdöillä sekä tuuli-ilmaisuja. Haukkuilmaisun osaa jo mutta ei olla sitä vielä yhdistetty maastoon. Vahva haukku kyllä olemassa. Olen miettinyt että tämän koiran paras laji voisi olla viesti, sitä mietin jatkossa lisää, sillä koira haluaa juosta koko ajan vain täysiä joka paikkaan! Ja se jäljestelee maastossa pitkiä pätkiä reittejä missä olen käynyt aiemmin. Noh, katsotaan mitä kaikkea tässä ehtii...

Suojelua tehty kesäleireillä, kannattaisi jatkaa, uskon että tässä on rodun edustaja jolle saisi IPO tuloksen. Mutta täytyy nyt miettiä että onko minulla aikaa???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti