sunnuntai 23. syyskuuta 2012

FH1

Herätys sunnuntaiaamuna klo 4:00, suunta kohti Limingan peltoja. Ei hullumpi reissu sitten kuitenkaan sillä saavutin elämäni ensimmäisessä PK-kokeessa koirallani koulutustunnuksen FH1 hyvillä pisteillä 84/100! Eli erikoisjälkikoularin, lajista mikä on jo varsin haastava koiralle ja kouluttajallekin (1200 askelta, 3h vanha jälki, 6 kulmaa, 4 esinettä, 2 harhajälkeä).

Erityisen iloinen olen siitä että koirani teki noin hienon suorituksen ollessaan vasta alle 2v! Tuomari kehuikin erityisesti koiran tarkkaa ja itsevarmaa jälkitekniikkaa. Kulmat sujuivat nyt niin hyvin kuin ne suunnilleen ovat viimeisissä harjoituksissa menneet eli en voisi koiralta paljoa enempää odottaa! Ensi kesänä on aikaa viilata kulmia lisää. Harhajälkeen ei reagoinut ja kaikki suorat jäljesti varsin "junamaisesti". Harmikseni viimeisellä suoralla koira vähän harhaili ja sitä kautta ehkä viimeinen esine jäi ilmaisematta vaikka koira sille pysähtyikin. Mutta esineet ovat koiran vahvuus eli eiköhän me sitten jatketa eteenpäin kohti ensi kesän tuhansia treeniaskelia!!!

FH1 Bar-Mixin Jeronika

1 kommentti:

  1. Onnea hienosta tuloksesta ja koularista! Itselläkin tavoitteena FH-jäljelle pääsy valkoiseni kanssa.

    VastaaPoista