sunnuntai 23. elokuuta 2009

Lemmenjoella

Taas on tavaraa auto täynnä! Pakkasimme rinkat ja lähdimme käväisemään Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa. Mukana oli myös veljeni Pekka, joka on Pessin mielestä ehkä maailman paras jätkä eikä Pekkaa voinut päästää hetkeksikään silmistä. Aurinko paistoi pohjoisessa vielä lämpimästi, yölläkin taisi olla vielä 10 astetta lämmintä. Eipä tarvinut palella. Lauantaina kävelimme 4,5km Sotkajärvelle, minne teimme leirin. Pessi tietää jo että kun rinkat laitetaan selkään, silloin edessä on pitkä lenkki eikä kannata jolkutella turhia jotta jaksaa. Pessi käveli hienosti lauman keskimmäisenä koko retken. Välillä tosin teinipoika oli sitä mieltä että koko kansallispuisto on hänen reviiriään ja haukkui muita leiriin tulevia ihmisiä.


Sunnuntaina lähdimme kiipeämään Joenkielisen päälle, korkeutta 550m. Päällä teimme hyvät ruoat ja otimme muutaman ihan siistin kuvankin kun oli aikaa chillailla ja makoilla, auringon paisteessa lähes 20 lämmintä.


Tälle päivälle matkaa kertyi noin 6km, Pessi oli aika väsynyt retken päätteeksi mutta illan saikin sitten vain makoilla leirissä.

Maanantaina kokosimme leirin rinkkaan ja kävellä lompsotimme autolle vielä noin 5km. Kotimatkaa kertyi ajettavaksi lähes 3h, on tuonne pohjoiseenpohjoiseen vielä matkaa Kolaristakin, huh! Eipä tarvinut erityisemmin koiraa aktivoida tuon reissun jälkeen vaikka vähän silti ollaankin treenattu ja Pessi on fanittanut ja riekkunut veljeni kanssa aivan liikaakin tällä viikolla ;) Pitää ens viikolla laittaa äijä vähän vähemmälle huomiolle, alkaa taas näkyä melkoista dominointia nimittäin.

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia, varsinkin tuo kimppalepo-kuva..kuka siinä on kameran takana?? vai automatic?

    Pessillä onkin jo nuoresta iästään huolimatta MONTA vaellusreissua takana!Oikea Gamelboots-koira!

    VastaaPoista