lauantai 15. elokuuta 2009

Toko

Pessin (8kk) kanssa olemme keskenämme tehneet perusjuttuja kuten viereen, seuraa, paikka. Pessi on nyt viimeisen kuukauden aikana syttynyt ihan kivasti tekemään juttuja, kiitos lihapullien, ne tuntuvat olevan erittäin mieleisiä pojan suussa! Muutenkin alkaa hahmottumaan, mistä oma koira syttyy ja mitä voisi käyttää palkkiona. Myös leikkimiseen on tullut potkua! Nyt kun viimein ollaan taas kotona missä on rauhallinen ympäristö treenata, ajattelin kuvata vähän videolle että mitähän sitä on tullut tehtyä. Seuraavaksi varmaan alan karsia apuja pois koiralta kun tuntuu että alkaa jo olla kaalissa että mitä mikin sana tarkoittaa. Lisäksi itsellä on vielä paljon tehtävää tuon kanssa että mistä kädestä milloinkin palkkaa ettei palkkaa vinosti jne.


Sunnuntaina saimme mukavaa treeniseuraa Pellossa kun Suvi tuli näyttämään meille oman bordercollievanhuksensa kanssa miten tokon erikoisvoittajaluokan kisaliikkeet menevät. Mukana oli myös Annikan novascotinnoutaja. Hekin jo kilpailevat kovasti. Oli mukava saada tuntuma liikkeistä nyt kun niitä osaa jo katsoa vähän toisella silmällä kun treenaa omaa koiraa. Suvi näytti myös nuoremman koiran, Jetan kanssa perusjuttuja miten eri liikkeitä voi alkaa opettamaan. Jetta olikin vauhdikas neiti, oli ilo katsella miten innoissaan pikku bortsu oli! Pessi pääsi harjoittelemaan paikallamakuuta konkareiden vieressä. Pessillä meni se osio tosi hienosti. Oli lähes 2 minuuttia paikallaan vaikkei koskaan vielä oltu treenattu paikkaa niin pitkään eikä häiriön kanssa! Tuo onkin Pessin pravuuri, sitä on tullut tehtyä niin paljon arkijutuissa.


Pessi sai kyllä kehuja myös hyvästä perusasennosta ja seuraamisesta. Ihan hyvin olimme kuulemma aloittaneet homman! Se oli kiva kuulla! Suvilta opimme paljon pieniä asioita ja nyt onkin jo pitkä lista itsellä kirjoitettavana että mitä kaikkea voimme alkaa tekemään seuraavaksi. Ennen kaikkea oli hyvä muistuttaa itseä että miten paljon harjoitusta liikkeet vaativat ja että miten niitä voi pätkiä pieniin osiin jotta myös vauhti pysyy hyvänä. Tulevina viikkoina aiomme kokeilla treenata eteenmenon alkeita tolppaa kiertämällä sekä kosketusalustaan tutustumista. Myös liikkeestä istumista ja maahan menoa voisimme kokeilla leikin yhteydessä. Kiitos Suvi ja Annika näistä vinkeistä ja treeniseurasta ja kiva kun otitte meidät mukaan juttuihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti