Pessi kohtasi kasvun paikkansa maanantaina Pännäisen juna-asemalla, kun Satu lähti eri suuntaan kuin muu perhe. Taisi Peikko aavistaa aamulla tulevan, koska pyöri aamun mamin jalkoissa ja oli oikein nätisti. Satun hypättyä junaan lähdimme kaahaamaan Pessin ja rotta-poikien kanssa kohti Sieppijärveä erittäin kuumana maanantai päivänä. Pala oli kurkussa ainakin minulla, eikä Pessikään riemastuneelta näyttänyt. Mietin vain miten Pessi pärjää ilman Satua lähes kaksi viikkoa kun ei ole aiemmin ollut erossa edes yhtä yötä! Enemmän kuitenkin mietin miten Satu pärjää ilman Pessiä :) ja tietysti ilman minua.
Kuumuus painosti meitä pysähtymään Ouluun muutamaksi tunniksi. Menimme Marja-serkuni tykö Heinäpäähän koko lössi Marjan ollessa töissä. Lähdin Pessin kanssa haistelemaan kaupunkikoirien hajuja, vaikka hyvässä muistissa oli toukokuinen Oulun pysähdys. Silloin Pessi nimittäin riuhtoi ja viuhtoi kaikkia ääniä, haluja ja näkyjä. Jotain kasvua oli kuitenkin selvästi kesän aikana tapahtunut. Ansioinsa sai Tampreella ”kaupunkielämän treenaaminen”. Johtui varmasti myös omasta rennosa kesäfiiliksestä se, että Pessi olikin yhtäkkiä kaupungin coolein ja rennoin jätkä. Pessi ei viuhtonut, riuhtonut tai haukkunut yhtään mitään. Jätkä vain haisteli puiston hajut ja käveltyämme Marjan työpaikalle keskustaan jätkä laittoi makaamaan asfaltille! Siinä Pessi paistatteli kauppojen edessä auringosta ja kaikkien ihmisten huomiosta. Moni ihminen puhutteli meitä ( tai siis kehui Pessiä ). Marja ja Pessi olivat heti samalla aaltopituudella; niinpä päätimme jatkaa matkaa kotiin vasta kun Marja pääsee töistä ja hyppää meidän kyytiin. Koko lauma pääsi turvallisesti kotiin.
Olin jo varautunut viikon mököttämiseen, ja siihen että ei voida reenata yhtään mitään. Toisin kuitenkin todistettiin; koira elää hetkessä. Nyt se oli viimein uskottava. Kotipihaan päästyämme poika villiintyi täysin! Se ravasi ympäri pihaa onnellisena ja alkoi heti kaivaa kuoppaa ja piilottaa sinne luuta. Onnellinen oli myös Ansku; täällä Pessi saa olla oma itsensä eli koira. Eipäs meinannut maltaa poika tulla sisälle koko iltana, eikä oikeastaan koko tulevana viikkonakaan.
ISON POJAN ISOT LEIKKIKALUT
Siedätyshoitoa lapsista tuli heti kerralla kunnolla kun keskiviikkona Poikkijärvestä tuli mukaan vaaran päälle 6 iloista noin 10- vuotiasta lasta. Lapset tulivat katsomaan rottapoikia, joita he olivat jo aikaisemminkin hoitaneet. Aluksi Pessi ei tiennyt miten olla, mutta parin palasen mustikkapiirakkaa jälkeen Pessikin vähän relasi ja melkein unohti lapset. Onneksi Sirius, Remus, Viljami ja Aapo olivat jakamassa huomiota.
Sieppijärvellä on ollut joka päivä vähintään 20 astetta lämmintä, minkä vuoksi emme ole reenanneet porukalla jälkeä tai hakua. Uuden jälkivaljaat oli kuitenkin testattava. Olimme Kolarin saaren mökillä Pessin ja äitini kanssa yötä ja torstai-aamuna pääsi Pessi viimein jäljestämään.Kävin tekemässä jäljen, jossa oli useita 90 asteen kulmia aamulla kymmeneltä. Oli tyyntä ja lämmintä, eikä maastokaan ollut vaikeaa. Se oli erittäin kuivaa ja jäkäläistä hakattua mäntymetsää, missä oksat paikkui ja jäkälä ritisi jalkojen alla. Pessi ei tällä kertaa ollutkaan tiennyt että häntä odottaisi jäljen ajaminen. Kun viimemein suuntasimme kohti jälkeä oli alkanut tuulla. Pessi kuitenkin löysi itse hienosti jäljen alun ja lähti innolla ajamaan sitä. Pyörivä tuuli toi kuitenkin ilmavainulla lihapullan hajua suunnasta jos toisesta aiheuttaen siksakkia ja muutaman kerran vähän takajäljen ottamista. Hienosti poika kuitenkin jäljesti loppuun saakka, eikä olisi malttanut taaskaan lopettaa. Jäljen lopulla ollut ruoka ei jaksanut kiinnostaa niin paljoa että purkin pohja olisi tullut näkyville. Valitettavasti en saanut kuvaa Pessistä hienoissa uusissa valjaissa, koska Marja- mummo unohti kameran autoon.
Mökillä uusissa liiveissä
Olemme käyneet Pessin kanssa parina päivänä poimimassa mustikoita talon takaa vaaran laidalta. Ensimmäisellä kerralla keskittymiseni meni tietenkin keppien heittämiseen, mutta jo toisella kerralla sain kerättyä enemmän mustikoita. Mustikat olivat kasvaneet valehtelematta puolella vuorokaudessa! Vitsailin Poikkijärven tytöille kun he syöttivät Pessille mustikoita, että kohta en saa poimia mustikoita kun Pessi syö ne kaikki.... ja niinhän siinä melkein kävi! Seuraavana päivänä mustikassa ollessa Pessikin oivalsi asian ytimen, tai ainakin melkein. Aluksi Pessi-Peikko vaihtoi mätästä samaan tahtiin kun minä, sitten se tajusi, että voi maata samalla mättäällä vaikka Ansku vaihtaakin vähän paikkaa. Enteeni, minkä heitin puoliksi vitsillä, kävi myös toteen. Seuraavaksi Pessi tajusi, että hänkin voi alkaa kerätä mustikoita; omaan suuhunsa nimittäin! Siinä joutui jo Ansku muutaman kerran pukata Pessin pois kun tämä kävi rohmuamaan Anskun mustikkamättäitä. Olisikohan tästä seuraava edistysaskel se, että Pessi keräisi suuhunsa laittamat mustikat Anskun kippoon? Löytyisikö tähän kenelläkään opetusmetodia?
Taas on tavaraa auto täynnä! Pakkasimme rinkat ja lähdimme käväisemään Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa. Mukana oli myös veljeni Pekka, joka on Pessin mielestä ehkä maailman paras jätkä eikä Pekkaa voinut päästää hetkeksikään silmistä. Aurinko paistoi pohjoisessa vielä lämpimästi, yölläkin taisi olla vielä 10 astetta lämmintä. Eipä tarvinut palella. Lauantaina kävelimme 4,5km Sotkajärvelle, minne teimme leirin. Pessi tietää jo että kun rinkat laitetaan selkään, silloin edessä on pitkä lenkki eikä kannata jolkutella turhia jotta jaksaa. Pessi käveli hienosti lauman keskimmäisenä koko retken. Välillä tosin teinipoika oli sitä mieltä että koko kansallispuisto on hänen reviiriään ja haukkui muita leiriin tulevia ihmisiä.
