Toisenlaisia ajatuksia

Kotipoluilla

Vaikea kesä meille kaikille...

Tänään oli 31. syntymäpäiväni. En ehkä olisi etukäteen arvannut että 12 vuoden jälkeen vietän sen syntymäkotini maisemissa Etelä-Pohjanmaalla. Lapin tunturit tuntuvat täältä katsottuna hyvin kaukaisilta. Nykyinen kotimaisemaa, se "sielunmaisema" säilyi vuosienkin ajan jollakin tapaa Pohjanmaan lakeuksilla, paikassa jossa peltoja on silmänkantamattomiin ja kesä tuntuu oikealta kesältä.

Elämä pohjoisessa tuntuu äkkiseltään kaukaisemmalta kuin se olikaan, vain pihalla tepsuttavat siperianhuskyt muistuttavat minua ajasta jonne vielä vähän aikaa sitten yritin rakentaa koko elämäni. Jotakin sentään jäi vaikka paljosta on pitänyt luopua. Liian paljosta.

Osa laumastani asuu nykyään muualla. Me loput, yritämme jatkaa arkea, rakentaa palikoita kohdilleen pikku hiljaa. Siperialaiset ovat saaneet uuden tarhan jossa on tilaa temmeltää. Siitä tuli oikein hyvä. Uusi kotini on muutenkin oikein hyvä. Tämä on hyvä näin. Onneksi olen aikanaan kolunnut täällä kaikki maastot niin on helppo löytää paikkoja minne mennä. On metsiä, uimapaikkoja, autioita hiekkateitä ristiin rastiin, latuja, polkuja...ja ennen kaikkea uusi koti on peltojälkikoirien paratiisi. Ei lopu pellot Etelä-Pohjanmaalta ihan heti. On saanut treenata koko kesän juuri sellaisella maastolla mitä haluaa, löytyy märkää multaa, kuivaa multaa, tasaista multaa, kynnettyä multaa, hiekkaa, lyhyttä heinää, pitkää heinää, rehua ja kaikkea näitä limittäin ja peräkkäin. Löytyy pieniä paltoja ja isoja peltoja, sellaisia joihin saa parinkin kilometrin mittaisen peltojäljen helposti.

Maastoja on, mutta treenaaminen ei ole ollut aina kovin helppoa. Olen yrittänyt säilyttää keväällä luotuja koesuunnitelmia takataskussa silläkin uhalla että koirat ja minä olemme joutuneet sopeutumaan moneen uuteen asiaan. Osasta olen joutunut luopumaan sillä en vain kertakaikkiaan pysty parempaan nyt. Koirat ovat kokeneet stressiä, toinen enemmän, toinen vähemmän. Herkät paimenkoirat tietenkin eniten, uskomatonta ettei niitä vain pysty huijaamaan millään. Ne aistivat minusta kaiken vaikka miten yritän olla muka normaali. Se on joskus ihailtavaa mutta toisinaan raskastakin. Ainakin silloin kun pitäisi yrittää jatkaa siltä tasolta mihin olemme jääneet ja huomaa ettei sama onnistu vaan on palattava taaksepäin. Herkin koira on tietenkin lauman suurisydäminen johtaja Pessi, joka tuntee minut varmaan paremmin kuin minä itse. Olen kesän aikana oppinut nöyrtymään ja toteamaan että mikään muu ei auta kuin aika, en voi hoputtaa niitä kotiutumaan tänne, enkä voikaan, ennen kuin olen itse kotiutunut täysin. Mutta näillä mennään ja yritän löytää koiristani sitä tasapainoa ja iloa elämääni, nyt kun mikään muu ei tunnu onnistuvan! Mä toivoisin että joku koirista pystyy omalle tasolleen ja ilahduttaisi onnistumalla vielä jossakin syksyn kokeessa! Mutta näinkin on ihan hyvä. En voi vaatia paljon sillä en ole itse omalla tasollani. Plus että saattaa mennä vielä tovi että löydän itselleni taas uudet treenikaverit, maalimiehen, seuran ja systeemit, sellaisen missä tuntuu kotoisalta. Toistaiseksi menemme vielä omillamme.

Olen todella kiitollinen ihmisille jotka ovat auttaneet ja antaneet perheenjäsenilleni mahdollisuuden jatkaa arkea muissa ympyröissä. Kiitos etenkin Susannalle ja Erkille sekä heidän huskylaumalleen jonka matkassa Neela saa huippu mahdollisuuden treenata ja kilpailla tulevalla kaudella! Kiitos ystävälleni Jennille sekä siskolleni Anskulle!

Pessi, Lore, Oodi, Unna, Arttu ja Nuuk lähettävät terveisä "siskoille ja veljille" jotka eivät ole enää osa tuttua ja turvallista laumaa!

Yritämme nauttia kesän viime hetkistä nyt kun ne ovat tässä ja nyt. Sillä tiedän, että kun syksy viilenee ja lämpötila alkaa laskea kohti nollaa, nousee ikäväni pohjoiseen väkisinkin. Sillä silloin siellä aletaan valmistautua tulevan kauden huskysafareihin. Silloin tiedän että ikävä pohjoiseen palaa ainakin hetkeksi.

Lauma kesä 2013: Arttu, Nuuk, Unna, Oodi, Pessi & Lore

Pelle-pelottomien uusi koti täällä vähän lämpimämmässä ja vihreämmässä