torstai 3. maaliskuuta 2011

Koulua

Aika kiva viikko ollut Louella. Pessikin on saanut todella hyvää treeniä koulupäivien aikana. Eilen treenailtiin toisen uroksen kanssa sellaista että on vain siedettävä vaikka toinen istuukin vieressä. Tänään jatkoimme yhteislenkillä jossa mukana noin 10 koiraa. Siinä mentiin kuin "sillit suolassa" ihmiset ja koirat. Pessi ihmetteli mitä tämä on kun perässä viisti yksi koira ja aivan nenän edessä toinen. Teki muuten aivan pirun hyvää. Nätistihän tuo poika käyttäytyy nykyään kun se on niin tiukassa kurissa. Ostin tällä viikolla viimein molemmille koirille kunnon ketjukaulaumetkin, oiva koulutusväline nyt kun tajuaa miten pakotteet pitää antaa oikein. Pessille löysin viimein myös paremmat huskyvaljaat, niitä jos pääsisi viikonloppuna testaamaan! Näin sivulauseena, Jenni Lautakatto saavutti kahdella valkkarillaan rekikokeissa tuloksen REK1 ja REK2, mikä on minusta aivan huikean hieno juttu tälle rodulle!

Pessillä on viime aikoina lähtenyt taas dominanssi kohoamaan ylöspäin. Se on saanut mahtailla pennuille, Hottistakin on alkanut astumaan kun huomaa että tätähän ei enää niin vain saakaan valtaan. Meille ihmisille kokeilee myös dominanssieleitä mutta tällä viikolla on luulot lähteneet taas aika hyvin kun en ole antanut koirien tehdä mitään lähentely-yrityksiä ilman minun pyyntöä. Pieniä juttuja mutta aika helppo toteuttaa. Olen myös vaatinut koiria olemaan rauhassa ilman niitä tuhansia kierroksia joita usein tulee.

Tänään kokeilimme Jarin kanssa Pessille laukauksia niin että Jari ampui lumipenkan takaa ja me lähestyimme koiran kanssa ääntä. Pessi ei reagoinut laukauksiin ollenkaan, viimeinen niistä tuli noin 5m päästä. Tahtoi vain kiinnostuneena mennä ääntä kohti lopussa. Lupaa todella hyvää, mielenkiintoista nähdä sitten säilyykö hermot kun luonnetestissä koiraa laitetaan koville ja sitten tulee laukauksia. Mutta olen erittäin tyytyväinen tähän, ainakin pk-puolen harrastuksia voi jatkaa ehdottomasti! Olen ilmoittanut Pessin luonnetestiin, tuomariksi halusin ehdottomasti Keinäsen (joka on varmasti tiukka mutta todella todella todella taitava koiramies), toivottavasti me pääsemme haluamaamme testiin joka pidetään kuukauden kuluttua! Pessi onkin juuri oikean ikäinen testiin eli reilu 2 vuotta. Meni sitten syteen tai saveen, tulos on varmasti totuudenmukainen tämän tuomarin arvioimana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti