lauantai 20. marraskuuta 2010

Tokokisa Tornio (Obedience)

Käytiin pyörähtämässä ALO tokokokeessa Torniossa kun saatiin peruutuspaikka kisoihin. Vähän sellainen suunnittelematon kisa, ei olla edes treenattu pariin kuukauteen juuri mitään. Mutta eipä tässä kauheasti ole treenattavaa, Pessi on jo kyllästymiseenkin asti vetänyt ALO liikkeitä. Lähinnä kisakokemusta hakemaan ennen AVOon siirtymistä ja jos vaikka jaksaisi tahkota TK1 koularin eli kolme ALO ykköstulosta.

Pessi veti tänään ehkä 18 ALO-luokan koirista parhaimman yksilösuorituksen mutta mokasi jälleen paikkamakuun mikä meni kokonaan nollille. Nousi haistelemaan maton hajuja ja palasi sitten takaisin makuulle. Paikkamakuusta saa suhteessa paljon pisteitä (30) joten taas olisi pitänyt vetää lähes täydet pisteet muista liikkeistä. Kauas ei tämäkään jäänyt. Tuomari Heli Kelhälä kehui varsinkin seuraamista erinomaiseksi ja muutenkin Pessi oli hyvällä fiiliksellä ja omalla tasollaan tekemässä hommia. Tornion halli tuntui melko haastavalta ympäristöltä, niin paljon hajuja matossa, kaikuu paljon ja paljon koiria. Jouduimme odottelemaan taas melko pitkään ja jouduin koko ajan vahtia että Pessi pysyy kasassa ympärillä pyörivien koirien seassa. Siitä huolimatta olen tosi tyytyväinen miten sain koiran stressin ensin pois ja sitten vielä nostatettua vireen uudelleen korkealle!

Yhteenveto:
Luoksepäästävyys 10 (Jo neljäs peräkkäinen, Pessistä on tullut kone ;D!)
Paikkamakuu 0
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen vapaana 9,5 (kerran ei istunut pysähtyessä)
Liikkeestä maahanmeno 7,5 (toisella käskyllä vasta perusasentoon kun korvat oli maton hajuissa)
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 8 (haisteli taas mattoa odottaessa)
Hyppy 9,5 (loppuperusasento vino)
Kokonaisvaikutus 10


yhteensä 157/200 kakkostulos (3 pistettä vain jäi puuttumaan!)

Voipi olla että nyt jatketaan vain reilusti AVO-luokkaan, sen verran hyvä fiilis jäi kisasta ja en tiedä kannattaako pelkän koularin takia jumittua paikoilleen. Paikkamakuu nyt ei ole homma eikä mikään saada kuntoon, oli vain vähän vaikea ympäristö tänään Pessille, siihen vielä vähän varmuutta lisää ja käydään treenaamassa omituisissakin paikoissa vielä. Hyvä päivä ja hyvä seura ennenkaikkea! Ingan kanssa mentiin samall autolla!

1 kommentti:

  1. Hieno homma!!! Onnea hyvästä tuloksesta :)
    Rapsuja kaikille...ja pianhan se joulukuu tulee eli sit nähdään.

    VastaaPoista