Juhannus Repoveden kansallispuistossa

Sateisista varoituksista huolimatta tänä juhannuksena suuntasimme Itä-Suomeen, Kouvolan lähellä olevaan kansallispuistoon, Repovedelle. Matkassa meillä oli huippukiva seurue, Heidi, Tero ja Osmo-koira. Pessille tämä olisi ensimmäinen pidempi retkikokemus ja jännitti jo etukäteen miten teltassa nukkuminen sujuu pojalta yön äänien keskellä.

Pessillä ja Osmolla oli hurjan paljon virtaa heti lähtöpäivänä, remmissä kävely oli mahdotonta! Mutta onneksi polku sujahti pian metsään ja pojat pääsivät kirmailemaan sydämensä kyllyydestä. Ensimmäisenä päivänä kuljimme vain pari kilometriä, pysähtelimme tiheään ja pystytimme teltan hienon niemen nokkaan juhannusaattoiltana. Pessi totteli koko ajan niin hyvin, totesin että remmivetäminen ei ole metsässä kovin hauska juttu joten oli helpompi pitää koiraa irti ja pyytää vain viereen lähelle kulkemaan kun tulee ihmisiä vastaan. Toimipa hyvin tämä vaihtoehto!

.

Maisemat olivat hienot, välillä kiivettiin korkealle kallioille ja välillä kuljimme järven rantaa. Lämmintä oli 10-15, muutama sadekuuro tuli reissun aikana, varsin hyvä retkeilysää siis kaikille, etenkin koirille. Ansku oli tehnyt meille huippuhyvät namiruoat mukaan, oli kiva kokkailla eväitä matkan aikana. Rinkkakin keveni huomattavasti päivä päivältä, koiran eväät oli niin raskaat, itsellähän ei ollut mitään ylimääräistä syömistä ;) Pojillakin oli kyllä kiljuva nälkä kun kulutus oli niin kova, onneksi olin varannut ekstramäärän ruokaa. Mutta silti jokainen keittohetki oli potentiaalinen kerjuuhetki koirille, joten leirinuotion kiertämisessä karttui vielä muutama sata metriä lisää päivän matkaan :) Iltaleikkien jälkeen molemmat koirat olviat aivan rättejä, Pessikin jo nuupahti moneen kertaan kalliolle sateeseen. Poika olikin iloinen kun viimein pääsi teltan eteiseen köllimään ja nukahti siihen omalle makuualustalle samalla minuutilla. Ei mitään ongelmia, nukkui aamun asti aivan tietämättömänä mistään teltan ulkoisesta elämästä! WAU!

Lauantaina oli sitten edessä vähän enemmän kilometrejä, taisi tulla yhteensä joku 7km. Tuntui kyllä jo omissakin jaloissa matkanteko tällä kunnolla. Vastaan tuli pari koiraakin, Pessi rähisi taas aika paljon. Osmon kanssa sen sijaan sujui yhteiselo, tosin Osmo ei muka enää aina jaksanut leikkiä kun oli pari kuukautta ”vanhempi”. Silti yhdessä käytiin vähän kokeilemassa uima-alkeita ja kepeistä piti taistella tietenkin. Ja toisen ruokakipossa oli aivan varmasti parempaa ruokaa kuin omassa!

Toisena yönä ei leirissä ollut muita joten saimme rauhassa fiilistellä iltanuotiolla. Toinenkin yö teltassa meni loistavasti, ainoastaan aamulle meni hermot kun Pessi alkoi rynniä hyttysverkon läpi innoissaan meitä tervehtimään. Pari reikääkin pojat saivat teltan kylkeen temmeltäessään, ärärärärä! Pitääkin leikkiä teltan ympärillä piirileikkiä! Sunnuntaina kävelyä oli onneksi vain kilometrin verran, ei olisi koirat kyllä jaksaneet enempää. Kävimme tekemässä ruoat riippusillan lähellä ennen kotiiinlähtöä. Siellä oli monta muutakin koiraa ja Pessi komensi kaikkea liikkuvaa. Tulipa taas turhauttava tunne. Vielä kun kymmenen neliön sisällä oli ainakin 11 alle 5-vuotiasta lasta niin jännitti kyllä itseäkin miten koira ottaa tilanteen. Mutta kokemuksia, kokemuksia. Toisaalta taas sain olla ylpeä pojan rohkeudesta riippusillalla (mikä riippusilta, en edes huomannut), Pessi menee kyllä aivan mihin vain, ei pelkää mitään maastoja! Osmoa sen sijaan hirvitti ja yli mentiin Teron kantamana :)

Kotimatkalla kävimme vielä syömässä jätskit Kouvolan keskustassa. Lopuksi autoon oli tunkua ja takapenkki taisi tuntua Pessin mielestä paremmalta kuin koskaan! Tässä onkin nyt pari päivää palauttelua reissun jälkeen, on varmasti voimat pois jätkillä ja omistajillakin! Pessi alkoi seuraavana päivänä vähän ontua toista etujalkaansa, täytyy seurata onko rasituksesta vai mitä lie. Käytetään se aika hyödyksi toisten koirien ohitusharjoittelussa Kaupissa, vähän kävelyä, aina muita koiria ja ihmisvilinää. Ainakin nyt heti maanantaina Pessi ei rähjännyt enää yhtään koiria, sain houkuteltua kepillä leikkimällä ajatukset muualle ja nameilla sain istumaan. Kun vaan pystyy pitää etäisyyttä isompana niin tuntuisi toimivan, jes! Juuri kun olin jo menettänyt pinnani tuon asian suhteen! Heh, tämä taitaa olla vasta alkua meidän murkkuiälle!