lauantai 11. syyskuuta 2010

BH

Kisapassi kohti "oikeita" kisoja on leimattu! Käytiin suorittamassa käyttäytymiskoe Rovaniemellä, tuomarina Juhani Petäjistö. Tottelevaisuusosuus meni aika alavireisesti, Pessi oli tosi flegmaattinen koko päivän ajan. Meillä oli parina berni, eli "ei niin kiinnostava häiriö". Paikkamakuussa pysyttiin siitäkin huolimatta että lisähäiriötä tuotti viereisessä puussa kiipeilevä orava. Oli kyllä siinä ja siinä etteikö tullut spurttia elukan perään viime sekunneilla!
Kytkettynä seuraaminen meni ihan kohtalaisesti, siitä todisteena muutama kuva hyvällä kontaktilla. Mutta siinä vaiheessa kun ylipitkä kaavio piti vetää vielä toiseen kertaan, laahusti Pessi välillä metrin takana. Onneksi seuraaminen oli välillä hyvää jotta saimme tarvittavat pisteet. Liikkeestä istuminen epäonnistui, liikkeestä maahanmeno taas täysin varma, luoksetulo oli niin vauhdikas että Pessi törmäsi minuun ja samalla teki jonkun ihme koukeron ja sitä myötä ihan vinon asennon.


Liikenneosuudella ei sitten enää reagoitu yhtikäs mihinkään kun virta oli jo niin lopussa. Parempi siis näin, jotta se tärkeämpi eli käyttäytyminen sujui mallikkaasti vaikka tottiksessa tuli kyllä taas ihan ihmeellisiä virheitä kun koira ei ollut oikein kuulolla.

Isot onnittelut myös meidän vakitreenikaverille Raisalle ja nahkacollie Kamulle! Kyllä kannatti tahkota yhdessä kesätreenejä! Kiitos myöskin Minnalle että olet meidän kanssa touhunnut ja kertonut että mitä ihmettä siellä kokeessa pitää tehdä ;) Niin ja ennen kaikkea että olemme päässeet mukaan pk:n ihmeelliseen maailmaan!

4 kommenttia:

  1. Onnittelut BH-kokeesta!
    PK:ssa ei sitten enää tarvita noita mammuttiseuraamisia.

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta tittelistä!!!! Kyllä se vaan kasvattajaa hykertää että alle 2v. kasvatti pärjää pk-puolella näin hienosti!!!! Kyllä olet Satumarja kehittynyt huikeasti ja mielenkiinnolla seuraan jatkoa....
    Isot halit ja rapsut teille kaikille

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hienosta suorituksesta!!! Ehkä mekin joskus vielä saadaan tuo homma hoidettua... =)

    VastaaPoista
  4. Paljon, paljon onnea!
    Jäädään jännityksellä odottamaan Pessin uusia suorituksia.
    perässä tullaan...

    terv.Sanna ja Roy-veli

    VastaaPoista