perjantai 6. marraskuuta 2009

Toko

Höh, kovasti on rivit harventuneet Pellon treeneissä. Tänään paikalla oli vain minä ja Raisa. Noh, ehdimmekin sitten mennä koirien kanssa monta eri juttua ja kävimme läpi lähe kaikki alokasluokan liikkeet. Hassua. Ekan kerran kävi mielessä että voitaiskohan me jo ens keväänä mennä kisoihin…Meidän tokoilu paranee kyllä koko ajan niin paljon ja nyt alkaa tuntua jo ihan hemmetin hyvältä olla juuri tämän koiran kanssa treeneissä, meillä on niin hauskaa yhdessä!!! Pessi tarjosi tänään tosi hyvin leikkimistä kanssani. Nouti palloa käteeni ja toi taistelulelua luokseni koko ajan. Vaikka oltiin jo koko tunti oltu treeneissä niin aina vain olisi tahtonut leikkiä! Aivan mieletöntä edistymistä yhteisessä leikissä ja koiralla tuntuu virta riittävän pitkiinkin treeneihin! Pessi aivan alkaa komentaa minua jos ei tehdä mitään! Hienoa että on alkanut yhdistää treenipaikkaa siihen mitä tehdään ja ihan tosi kivasti pysyi myös kontakti minuun. Sen verran kakara tuo vielä on että olisi vähän halunnut leikkiä Oonan ja Kamun kanssa, ainakin Oonan tunnisti heti ja aluksi vähän haukkui perään että tahdon tuonne mutta se varmaan iän myötä vähenee!

Luoksepäästävyys: Tosi hyvä, ei mitään ongelmia. Suvi tuli pariin kertaan kohti.

Paikkamakuu: Laitettiin Oona ja Pessi noin 5m päähän toisistaan. Pessi pysyi ihan hienosti noin minuutin verran. Kiersin vähän sivullakin ja palkaksi laitoin nakin taakse ja vapautin sinne että olisi taas erilailla vapautettu kuin viimeksi. Ettei tule sitä ennakointia.

Seuraaminen: Perusasento alkaa mennä jo ilman merkkejä. Tosin Suvi huomautti että kierrän vartaloani, pitääpä yrittää muistaa ottaa se pois. Seuraamisessa Pessi on edistynyt tosi paljon parin viikon aikana! Tänäänkin oli mielestäni ihan iloista ja vauhdikasta seuraamista kun otin hanskan revittelyleluksi. Ensin seurasi lelua mutta seuraa myös hienosti kun lelu oli piilossa! Nyt vain erilaisia seuraamiskuvioita, paljon kiemurteluja ja hauskanpitoa ja eri lailla palkkaamista!

Liikkeestä seisominen: Tätä otettiin nyt uutena liikkeenä. Pessin kanssa olen sitä mennyt kaukokäsky-menetelmällä, eli osaa nousta istumasta tai maasta seisomaan ja tietää sanan merkityksen mutta ei vielä osaa pysähtymistä vauhdista. Nyt mentiin hiljaisesta liikkeestä pysähtymistä niin että tungin vain namin suuhun heti ja liike silloin pysähtyy. Tämä meillä kotiläksynä ensi viikoksi!

Luoksetulo: Voisi kuulemma ottaa vieläkin vauhdikkaamman karkuunjuoksun ja vapauttaa siihen lelulla niin että itsekin juoksee koko ajan eikä pysähdy. Ihan hyvä tämä meillä kuitenkin mielestäni on, pitää vaan muistaa tätä pitää tosi hauskana jatkossakin!

Hyppy: Kokeiltiin aloittaa hyppyä, laitoin pallon esteen yli palkaksi. Muutaman kerran kolautti jalkoja esteeseen mutta muuten ihan ok. Tietää sanan kyllä, tätä varmaan vielä myöhemmin lisää kun päästään alkuun.

Lopuksi kokeilin vielä haastavempaa paikkamakuuta. Kamu veteli hurjia luoksetulojuoksuja. Laitoin Pessin makuulle reunalle. Aika hyvin kyllä pysyi vaikka näin kova häiriö ja olisi hulluna halunnut mennä mukaan juoksemaan! Vähän vain piippasi kun ei olisi malttanut olla! Tuo kyllä ylitti odotukseni vaikka tiesin että koira hyvä onkin :)




1 kommentti:

  1. Oi kuinka hienosti tokoilette!! :) Ei muuta ko kokheesseen ens vuen puolela! :)

    Täytyy tulla teän kans Pelhoon reenaahmaan sitten ko olhaan sielä päin liikheelä. Nyt ei olla käyty piiiitkhään aikhaan.

    t. Jenni ja Miro

    VastaaPoista