sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ärsyttävä yksi piste

Huoh! Kävimme vanhimman pojan kanssa taas kokeilemassa pari TOKO-koetta. Tällä kertaa vaihdoin maisemat Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin suuntaan! Onni ei ollut matkassa edelleenkään sillä molemmista kokeista saimme ärsyttävästi 159p eli yhtä pistettä vaille ykköstuloksen. Etelän tuomarit olivat aika tavallisia, aika sama linja mihin olen tottunut Lapin läänin kokeissa. Ei ainakaan tiukempia.

Molemmissa kokeissa kompastuskiveksi muodostui niinkin yksinkertainen ongelma kuin liikkeestä maahanmeno.  Tiedä sitten mistä se tuon jumin on keksinyt liikkeestä josta se on aina saanut 10. Tuo yksi piste olisi revitty vaikka mistä kun olisi ollut varaa antaa tuplakäskyjä tms. mutta jälkeenpäin on turha jossitella.

Jään miettimään vieläkö jaksan hinkata tätä lajia, eihän tuo koira mikään TOKO-koira ole. Sillä ei ole mielestäni tarpeeksi temperamenttia tällaiseen lajin ylläpitoon. Se olisi sata kertaa parempi PK-puolella jossa ei ole noita luoksetulosta pysähtymisiä sun muuta. Nyt on havaittavissa pientä vietin laskua ja väsymistä, pitää puntaroida onko koulutustunnus sen arvoinen että tottiksessa kärsii koiran vietikkyys ja voima. Jos jotakin positiiivsta niin ainakin paikkamakuusta on rapsahtanut nyt 2x10 eli yksi nollaus kevään kokeessa taisi olla koiralta onneksi vain vahinko.

Nyt on paljon mietittävää sillä koekalenterissa olisi odottamassa jo useampikin toive PAJÄ-lajiin. TOKO taitaa jäädä tauolle ja odottamaan perempaa onnea tai jotain. Ikuisuusprojekti...

1 kommentti:

  1. Voi ei, on kyllä tosi turhauttavaa, jos jää vain yhdestä ainoasta pisteestä kiinni :( Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista