torstai 12. heinäkuuta 2012

Lehtimäen leirillä

Mimmien kanssa käytiin 10 päivän reissu etelä-Pohjanmaalla, 6 päivää siitä Lehtimäellä saksanpaimenkoirien vuosittaisella suurleirillä. Leirillä oli kuulemma 350 ohjaajaa ja arviolta siten 500-600 koiraa! Leirillä olisi ollut nähtävää vaikka kuinka mutta päädyin valitsemaan lajiksi tällä kertaa suojelun ja mukaan kaksi junnukoiraani, Lore ja Oodi. Myös FH jälki olisi ollut erittäin antoisaa mutta ehkä saan siitä oppia vielä joku toinen kerta. Pääsin toivomaani suojeluryhmään, maalimiehinä Janne Takkinen ja Antti Ahtola. Ryhmässä oli erittäin hyviä koiria ja ohjaajia, aina maajoukkuetasolta lähtien. Olin siis todellakin oppipoika ja paljon tulikin uusia ajatuksia taas näiltä päiviltä!

Omilla koirilla oli alla pitkä treenaamaton jakso joten mitään suurta edistystä edelliseen leiriin en siis odottanut. Lähinnä halusin kokemuksia nuorille koirille ja ennen kaikkea oppia itse paremmaksi ohjaajaksi näille koirille. Yksi tärkeä tavoite oli myös nähdä eri maalimiesten työskentelyä ja löytää omilleni tulevaisuutta varten sopivantyylinen maalimies.

Valkoinen juniorini Oodi oli varmastikin ensimmäinen rotunsa edustaja joka osallistui tälle leirille! Eikä tarvinnut ollenkaan hävetä pikkulikan pippurista menoa! Aika moni ryhmästä kysyikin että "mistä tuo koira on", Oodi herätti paljon kiinnostusta ja terveisiä lähti sakemannikonkarien toimesta kuulemma valkoisia kasvattaville tutuille, tyylillä "tuollainen valkoinenpaimenkoira pitäisi olla"! Eli taas saimme hyvää mainetta rodusta eteenpäin!

Oodilla on oikein hyvä saalisvietti, kiihkeä haukku irtoaa luonnostaan ja intoa on vaikka muille jakaa. Maalimies sanoikin että tytöllä on kauhea halu tehdä, vilkkaus vain aiheuttaa sen, että päässä liikkuu 5 asiaa yhtä aikaa :) Oodille tehtiin treeni 5 päivänä, keskityimme opettamaan koiralle kanavointia, tyynyn kantaminen kun on vielä sähläämistä, osittain ehkä sen vuoksi kun en ole opettanut, osittain vilkkauden ja pienen hermoilunkin takia varmasti. Mutta täytyy muistaa että kyseessä on vasta 9kk ikäinen koira. Rauhallisemmassa ympäristössä Oodi on kantanut saalista eli alamme työstämään sitä nyt sitten kotona ja oman maalimiehen kanssa.

Born To Win White Oodi 9kk


Lorella on valitettavasti takana aivan liian vähän treenejä kun ne jäivät keväällä lähes täysin pois muiden lajien alta. Lorelle keskityimme leirillä tekemään itseluottamusta nostaattavia harjoituksia, koiralla on aavistuksen verran rohkeuden puutetta. Saalistaa hyvin, puruote ok, puolustuspuolikin alkaa avautumaan. Tulevaisuus näyttää tuleeko Loresta suojelukoiraa, täytyy vielä muistaa kuitenkin että tämäkin on vielä nuori koira, vasta reilusti alle 2v. Kuuden treenipäivän aikana mentiin kuitenkin koko ajan eteenpäin ja tyttö alkoi kestää jo kuormaakin ihan hyvin. Nyt vain pitäisi saada rutiinia lisää ja niitä treenikertoja!


1 kommentti:

  1. Niin paljon koiria? Olisi todellakin pitänyt siis tulla katselemaan leiriä, kun suunnitelmissa oli, mutta täytyypä pitää ensi vuodelle mielessä.

    VastaaPoista