torstai 29. huhtikuuta 2010

Treenisuunnitelmia

Uudella innolla kesän treenejä kohti. Oma sairastelu on vienyt toista kuukautta. Tokotavoite jäi kesken mutta ehkä on hyvä muutenkin antaa koiran saada vähän ikää lisää. Myös lunta on ollut valtavasti…ja on edelleen joten eipä tässä nyt ole juuri mitään toisaalta menettänyt ainakaan maastojen suhteen. Hyvä vaan että tuli pidempi tauko kaikkeen. Koirakin kun on aikuistunut iiiison askeleen sillä aikaa ja mörötkin on lähestulkoon karistettu kannoilta :) Pessistä on tullut aika lailla kaikkien kaveri ja lasten kanssakin touhuaa jo huomattavasti itsevarmempana kuin ennen.


Kilpailusuunnitelma 2010:

  1. BH-koe (syksyllä)
  2. Startata toko ALO-luokassa, tavoitteena TK1 (syksyllä)

Kesän treenisuunnitelma:

  1. Toko: kesätauolla
  2. Tottelevaisuus: BH-koetta varten hiottava vielä tottelevaisuusliikkeitä, lähinnä liikkeestä pysähtymiset ja pitkä paikkamakuu. Lisäksi aloitetaan varmaan estehyppyjen harjoittelu ja saatetaan opetella jokin muu uusi liike kuten eteenmeno.
  3. Jälki: kaikenlaisia jälkitreenejä, mahdollisimman paljon erilaisia maastoja. Aloitetaan keppien ilmaisu ja yritetään saada se varmaan kuntoon kesän aikana.
  4. Haku: Jos treeniporukallamme into jatkuu samana kuin viime kesänä, harjoitellaan Pessille varmaankin haun ilmaisu tulevana kesänä
  5. Esine-etsintä: Erilaisten esineiden noutaminen erilaisissa paikoissa, noutokapulan noutaminen, esineruutu, jätetty esine (kuten etsintäkokeessa)

Muita tavoitteita on leikkiä paljon saalisleikkejä jotta motivaatio kantaisi läpi pidempienkin treenien. Tietenkin tahdon myös kehittää edelleen meidän hyvää suhdetta ja parantaa muutenkin luottamusta ja ohjattavuutta arkitilanteissa. Sitten varmaan juostaan paljon metsässä Pessin niin rakastamaa viestijuoksua (Pessi juoksee Anskun luo ja sitten taas minun luo ja sitten taas Anskun jne). Niin ja uimistakin pitäisi opetella vielä jotta ei tulisi ihan mammanpoikamaine! ;) Siinäpä sitä, tulis jo kesä!


Videolla liikkeestä maahanmeno talvisissa vappumaisemissa. Olispa kaikki aina yhtä helppoa. Ekan kerran tein tämän liikkeen kokonaisena ilman apuja ja se meni kerrasta nappiin. Pitää vissiin useamminkin pitää pitkiä taukoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti