tiistai 8. joulukuuta 2009

Näyttelymenestystä

Hih, vaikka koiran kanssa näyttelyt jäivät haaveeksi, paikkasi perheemme pienempi jäsen tilannetta viikonloppuna! Aapo-rotta käväisi Jyväskylän näyttelyissä ja pokkasi sieltä parhaan uroksen palkinnon tullen kotiin kunnon ruusukkeiden kanssa! Pitihän siitä oikein kuva ottaa, tiedä vaikka olisi perheemme ainoat ruusukkeet ;) Itse en olleenkaan ajatellut että Aapossa olisi ainesta muotovalioksi, saati sitten että rotan kanssa alkaisin näyttelyitä kirtämään mutta kasvattaja meinasi että pojalla olisi menestystä jatkossakin tiedossa! Tiedä sitten josko tyydytän pikkumiehen kanssa näyttelyhaikailuja ja käväisen joskus vielä kokeilemassa itsekin mitä rottanäyttelyissä tapahtuu :)

VSP, ROP4


Koiran kanssa ei olla tehty mitään kivaa, paitsi Aapo ja Pessi ovat koko ajan nenäkkäin eikä Pessi meinaisi malttaa jättää rottaa rauhaan vaan tahtoisi siitäkin leikkikaverin kuten kaikista otuksista maan päällä mitkä vain vähänkin osoittavat vauhdikasta liikettä! Sen seurauksena Pessi usein päätyy kiinni sängyn jalkaan kunnes rotta on saanut jaloitella, paikkamakuu on muuten toivotonta yritystä :D Onneksi rotta on tottunut jo kasvattajakodissa vieressä hiippailevaan valkkariin!

2 kommenttia:

  1. Onnittelut Aapolle! upein se noista sinun rotista onkin mutta en tiennytkään että se on noin KOMEA! :-D
    Mie en pääsekään Messariin...matkanteko -ja aikatauluongelmia..Finnairillakin rupes just 'tökkimään'..
    Kajaaniin loppiaisena sitten!

    VastaaPoista
  2. Onnea komea Aapo onnea :)
    Onneksi saan sen hurmurin tänne pian! Olispa mielenkiintosta tietään kuinka Viljami pärjäis!

    VastaaPoista