sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Iso valkoinen suojelutreeneissä

Pessi on aloittanut uuden lajin harjoitukset, nimittäin suojelun. Viime kesänä sattumalta tuli kokeiltua koiran puolustusaluetta SPL:n leirillä ja koiralta irtosi niin kova luontainen aggressio että se yllätti sekä minut, yleisön että maalimiehen! Ajatus jatkosta jäi kuitenkin kypsymään mieleen eikä koiraa treenattu sen enempää koko kesänä. Ajatus sai uutta pontta vuotta myöhemmin kun löysin sopivan maalimiehen Lapin alueelta. Ensimmäisten treenien jälkeen maalimies kannusti kokeilemaan koiran kykyjä tässä lajissa ja sillä tiellä nyt sitten ollaan että hiha on ostettu ja viimeisetkin rahat menevät treenimatkaan joka on 150km/suunta.

Takana on nyt noin 6 treenikertaa ja harjoitukset jatkuvat. Toki tiedän ettei koira mikään huippu suojelukoira ole mutta haluan kokeille silti mihin asti sen kanssa pääsee. Suomessa kun ei vielä (toistaiseksi) ole valkoisellapaimenkoiralla yhtäkään IPO-tulosta. Pitäähän sitä yrittää rikkoa rajoja siinäkin lajissa siis ;)

Pessillä on vahva puolustusalue, saalispuoli vaati kehittymistä mutta sitäkin on jonkin verran kuitenkin. Puruote koiralla on yllättävän hyvä vaikka sitä ei olla koskaan harjoiteltu ja vaikka tällä rodulla sitä ei todellakaan olla jalostettu! Voimaa ja röyhkeyttä toivottavasti tulee harjoitusten myötä! Intoa koiralla on ja voin kertoa että juuri ja juuri voimani riittävät pitelemään 40kg urosta narun päässä kun se tajuaa missä olemme ja lähtee "nelivetoa" kentälle etsien sitä ärsyttävää jätkää! ;D Mahtavaa kun koira saa viimein toteuttaa itseään ja kohdistaa puolustushaluaan sallittuun kohteeseen! Jos emme koskaan kokeeseen asti pääse niin ainakin olen vihdoin löytänyt koiralle lajin josta se todella nauttii sata lasissa!

Viikonloppuna suuntaan koirien kanssa SPL-Rovaniemen järjestämälle suojeluleirille. Menossa mukana myös nuorempi valkoinen joka sekin on potentiaalinen suojeluun mutta saa vielä vähän kehittyä henkisesti ennen säännöllisempää harjoittelua!


Ei kahta sanaa kuka vie ja ketä! Kiire on kova kentälle!


lauantai 18. toukokuuta 2013

TOKO on ärsyttävä laji ;)

Valkoinenpaimenkoira Pessi TOKO-koe

Ei päästy vieläkään eroon tokosta. Kemin kokeessa kaikki osui muuten suht kohdilleen mutta koira pirulainen hätääntyi paikalle jätöstä ja laahusti perääni melkein välittömästi kun olin päässyt näkösuojaan. Eipä ole tuollaistakaan tapahtunut ennen. Eli by by ykköstulos (-30p) vaikka siihen pieni teoreettinen mahdollisuus olikin vielä. Virhe tuli kuitenkin myös kaukokäskyissä (tuplakäskytys) eli ei riittänyt enää ykköseen. Muuten koira teki melkein omalle tasolleen kisan läpi. Tai no itse näin kyllä että koira oli jonkin verran väsynyt myös, olin treenannut sitä liikaa tällä viikolla, joka päivä jotakin vissiin ollut (jälkeä, tokoa ja puruja).

TOKO AVO Kemi

Paikkamakuu 0
Seuraaminen 10
Liikkeestä maahan 10
Luoksetulo 8,5 (valui pysäytyksessä vähän)
Liikkeestä seisominen 10
Nouto 10
Kaukokäskyt 5 (joudun melkein aina kokeessa antamaan tuplakäskyn ensimmäiseen istumiseen)
Hyppy 9 (koski rimaa paluuhypyssä)
Kokonaisavikutus 10

148,5p II-tulos