maanantai 24. toukokuuta 2010

Esineruutu pellolla

Töissä! Mikä voisi olla sen parempaa! Tällä kertaa esineruutu heinäpellolla, yksi esine haettavana. Tällä kertaa olikin aika vaikea esine kun olin piilottanut sukan maahan eikä sitä voinut mitenkään löytää näkemällä. Pessi työskenteli tapansa mukaan loistavasti, hienosti kävi läpi koko aluetta kun ei uskonut että se on siellä kyllä suoraan edessä minne lähetinkin. Mutta löytyi se viimein sitten ja tulikin tosi paljon aivojumppaa tälle aamulle!


Esinemotivaation pitää kuulemma olla hyvä


Mamma sanoi että on vain kolme minuuttia aikaa joten pistin töpinäksi


Olen aika hyvä tässä vaikka itse sanonkin


Noutaakin jo osaan, siitä saa makkaraa


ja se palkka...slurps

torstai 20. toukokuuta 2010

Muksuluuri

Paljon on pitänyt vettä virrata tämän koiran kohdalla että on päästy siihen millaista tänään oli. Pessi leikki luottavaisesti lasten kanssa. Lapsia kun näkee harvakseltaan niin tottuminen epätavalliseen liikeeseen ja meluun on ollut haastavaa. Varsinkin kun saalisvietti välillä ottaa vallan ja Pessin on tehnyt mieli ottaa muksuja kiinni ja vähän "komentaa". Nyt kuitenkin kaikki sulassa sovussa juoksentelivat pitkin meidän pihaa.


Jälkitreenit käyntiin myös

Pysyisipä pellot aina tällaisina vähäkasvuisina, juuri paras maasto harjoitella jälkeä. Viime kesänä Pessillä oli niin paljon intoa jäljellä joten siitä viisastuneena kävimme ensin lenkillä. Siihen perään paikkamakuuta noin 5 min. Auttoi kyllä pahimpaan vimmaan! Nameja nyt vain matkan varrelta löytyvissä purkeissa mikä tähtää siihen että vain esineistä saa palkan. Mukavasti pysähtyikin esineille. Olin ajatellut että ottaisin ilmaisuksi noutamisen mutta Pessi oli tästä vähän hämillään joten päätin treenin jälkeen vaihtaa ilmaisun kuitenkin maahanmenoon.



Pahimmat höyryt ensin pois


Kesän eka jälkitreeni

Hyvä aloitus, matka tosin vain 100m, kulmissa taas meinasi tippua jäljeltä ja meni pyörimiseksi, kulmia pitää harjoitella erikseen paljon! Uutena juttuna oli myös pikku ojan ylittäminen, se sujui ihan ok. Seuraavaksi sitten ilmaisua erikseen maastosta.


slurps, valmista

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Toivoa täynnä

Kävimme pyörähtämässä Pellossa arkitottistreeneissä kun tuota koirahäiriötä ei oikein täällä metsän keskellä meinaa olla ja pitäisi nyt oikeasti saada tuo äijä relaamaan ennen kisastartteja, liikkeethän se jo osaa hyvin mutta hallittavuus vielä kesken. Tänään meni ihan mukavasti, kyllä se pirulainen vain kehittyy (ja aikuistuu) vaikka minun hanskat on meinannu moneen kertaan lentää tiskiin! Tekikin varsin hyvää treenata erikseen vaan koirien keskellä olemista ja kohtaamista ja ihmisten tervehtimistä. Ettei tarvi aina sotkea siihen tottisliikkeitä sekaan. Nyt alan jo uskoa että BH-kokeeseen voisi joskus ilmoittautua!

Eilen oli erityinen päivä, ainakin 25 astetta lämmintä ja meillä vielä lunta pellolla. Mutta vielä erityisempi sen takia että vedin Pessille yli puolen vuoden tauon jälkeen piiiitkän jäljen Poikkijärven pelloille. Totesin siinä katsellessani että Pessi vaan on niin mielettömän luontainen jäljestäjä, olispa kaikki yhtä helppoa kuin jäkitreenit! Pessiä ei tarvitse edes palkata jäljellä, se palkkaantuu tekemisen riemusta eikä koskaan tahtoisi lopettaa vaan saa moneen kertaan huikkia että LOPPU tuli jo! Tänään tein melko suoran jäljen, 4 purkkia löytyi matkalta. . Aloittelen ilmaisun opettamista. Muutaman kerran nyt ensin yllättäviä purkkeja ja esineitä matkan varrella. Siirryn siihen että vain niistä saa palkan ja sitten erikseen sulkeisia lyhyellä keppi/esine jäljellä jos vaikka alkais nostaa niitä käteen. Kulmat meinas tänään mennä suoriksi ja välillä pyörittiin enemmänkin, vähän liikaa intoa tauon jälkeen vaikkakin tällä kertaa sain koiran sopivaan mielentilaan ettei mene liian vauhdilla. Alussa pitää ottaa vähän paikkamakuuta ja rauhoittumista ja silleen. Kulmia sitten erikseen, koko ihana kesä aikaa!

Pessi kävi todistettavasti tänään myös uimassa Sieppijärvessä vaikka olikin melko jäiset vedet vielä. Eipä ole mennyt syksyn uimakoulu hukkaan! Uskalsi se vaan sinne mennä kepin perään vaikka aluksi empi kauan...no hei haloo, keppien vuoksi mitä vaan!

perjantai 14. toukokuuta 2010

Keppejä, keppejä, keppejä

Olen saanut sitä mitä halusin: koiran kiinnostumaan kepeistä...lopputuloksena keppihullu jonka kanssa pitäis yrittää alkaa tehdä keppien kanssa yhteistyötä jäljellä. Mitähän siitäkin nyt enää tulee!



Yksi lempileikeistä: keppien "sukeltelu" veden alta


Vanhaa Iivoa ei penskan leikit kiinnostanu

Kesän ensimmäinen esineruutu



Menkää jo pois lumet että me päästään töihin! Jotakin hyötyä sentään pitkästä talvesta: Pessi oppi noutamaan kunnolla. Tänään kokeilin esineen vientiä ekan kerran vähän eri maastoon, yleensä ollaan menty tätä vain metsässä. Hyvin löytyi, palkaksi makkara.