sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ärsyttävä yksi piste

Huoh! Kävimme vanhimman pojan kanssa taas kokeilemassa pari TOKO-koetta. Tällä kertaa vaihdoin maisemat Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin suuntaan! Onni ei ollut matkassa edelleenkään sillä molemmista kokeista saimme ärsyttävästi 159p eli yhtä pistettä vaille ykköstuloksen. Etelän tuomarit olivat aika tavallisia, aika sama linja mihin olen tottunut Lapin läänin kokeissa. Ei ainakaan tiukempia.

Molemmissa kokeissa kompastuskiveksi muodostui niinkin yksinkertainen ongelma kuin liikkeestä maahanmeno.  Tiedä sitten mistä se tuon jumin on keksinyt liikkeestä josta se on aina saanut 10. Tuo yksi piste olisi revitty vaikka mistä kun olisi ollut varaa antaa tuplakäskyjä tms. mutta jälkeenpäin on turha jossitella.

Jään miettimään vieläkö jaksan hinkata tätä lajia, eihän tuo koira mikään TOKO-koira ole. Sillä ei ole mielestäni tarpeeksi temperamenttia tällaiseen lajin ylläpitoon. Se olisi sata kertaa parempi PK-puolella jossa ei ole noita luoksetulosta pysähtymisiä sun muuta. Nyt on havaittavissa pientä vietin laskua ja väsymistä, pitää puntaroida onko koulutustunnus sen arvoinen että tottiksessa kärsii koiran vietikkyys ja voima. Jos jotakin positiiivsta niin ainakin paikkamakuusta on rapsahtanut nyt 2x10 eli yksi nollaus kevään kokeessa taisi olla koiralta onneksi vain vahinko.

Nyt on paljon mietittävää sillä koekalenterissa olisi odottamassa jo useampikin toive PAJÄ-lajiin. TOKO taitaa jäädä tauolle ja odottamaan perempaa onnea tai jotain. Ikuisuusprojekti...

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Näyttelyissä

Uurastin kolmen koiran kera Kemin ryhmänäyttelyissä ja oikein hyvä mieli jäi lopulta siitäkin reissusta vaikka vannoin että en enää jaksa näyttelyissä käydä ;) Koirat olivat ihan villinä kun pääsivät ihmisten ilmoille, ehkä niidenkin olisi syytä päästä jonnekin täältä erakoitumasta, heh! Hottis jaksoi riekkua helteessä vielä iltapäivän ryhmäkehässäkin (mikä menikin sitten vähän laukkaamisen puolelle mutta samapa sille, oli ainakin hauskaa)!

Tulokset:
Suursnautseri Stator Hot Hot Hot KÄY ERI SA ROP SERT (Tuomari Dusan Paunovic)

"Correct size, female proportion. Correct head. Good neck. Darl eyes. Good chect & bones. Correct topline. Close in hocks. Behind moving could be better. Bit loosing front moving. Correct from silhouette side. Correct coat. Good temperament"

Valkoinenpaimenkoira Born To Win White Oodi NUO ERI (Tuomari Gunnel Holm)

"Hyväntyyppinen narttu. Pigmentti saisi olla vähän parempi ja silmät tummemmat. Hyvä etuosa. Hyvät kulmaukset. Erinomaiset sivuliikkeet. Saisi liikkua paremmin edestä."


Saksanpaimenkoira Bar-Mixin Jeronika KÄY HYL (Tuomari Leif Ragnar Hjorth)

"Ganska grov och stor. God huvud. Korr bett. Vackra ögon, välpl. öron. Lite kort hals. Goda vinklar. Kraftig utv. bröst. God formed kors. Utom. päls for ärstiden. Rör sig lite tunst. Bra temperament." (Hylätty liian ison koon takia)